Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

3.2.2009 09:35 Lietohallissa ryskättiin perjantai-iltana kristillisen rockin tahtiin. Liedon seurakunnan järjestämä konsertti oli osa tämän vuoden rippikoulua. Lietolaisia rippikoululaisia oli yleisössä noin 250, ja Paimiosta saapui Suomen parasta gospelrock-bändi Teraa katsomaan pari bussilastillista teinejä.

Petri Lassila, Antti Honkkila ja kitarabattle.
Lietolaiset Sami Jokila ja Samuli Suma seisoskelivat yleisön joukossa ennen keikan alkua. Nuorilla miehillä on itselläänkin bändi.
—Ainakin tämä on hyvä tapa saada rippikoulumerkintä! Mieluummin me ollaan keikalla kuin kirkossa. Bändistä ei ole mitään tietoa etukäteen, mutta kohtahan se nähdään, rippikoululaiset tuumivat.
Liedossa on rippikoululaisille järjestetty konsertteja jo vuosikymmeniä. Yleisöstä moni oli elävän musiikin konsertissa ensimmäistä kertaa, ja tunnelma Lietohallissa ennen Teran esiintymisen alkua oli kuin yläkoulun diskossa.
—Nuorten pitää nähdä, että hengellinen musiikki voi olla muutakin kuin virsiä. Seurakunta halusi tarjota nuorille korkeatasoista gospelia, siksi bändiksi valittiin Tera, kertoo rippikoulu- ja nuorisotyön pappi Sonja Turunen konsertin taustoja.
Itse konsertti oli tosiaan tasokas. Tera on kulkenut pitkän tien suomalaisella gospelkartalla, ja kokemus kuului ja näkyi bändin otteista. Lietohallikin esiintyi edukseen, vaikkei kaikuisaa hallia konserttitilaksi ole suunniteltu.
Sami Jokilalle ja Samuli Sumalle Teran kyyti kelpasi.
—Hyvältähän tämä kuulostaa. Taitavia soittajia ainakin, pojat antoivat tunnustusta.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.