UUTISET

Jäkärlässä tutustuminen käy kuin leikki

27.1.2009 10:30 Mikäpä olisi mukavampaa kuin pomppia valtaisan pomppupatjan päällä ja ihan luvan kanssa. Näin voi tehdä Jäkärlän koululla, jossa Perhefoorumin Lasten liikunnan ihmemaa -toiminta alkoi tammikuun alussa. Tarjolla on runsaasti myös muita liikuntavälineitä niin lapsille kuin aikuisillekin.



Projektisuunnittelija Suvi Kuronen kutsuu Jäkärlän koulun vanhempia mukaan vanhempien foorumiin tutustumaan toisiinsa. Ensimmäinen foorumi on 28. tammikuuta.


Perhefoorumi on Turun liikuntapalvelukeskuksen, opetustoimen, terveyden edistämisen yksikön, Turvary ry:n sekä hankkeeseen valittujen koulujen yhteistyötä. Mukana olevat koulut ovat Jäkärlän lisäksi Vasaramäen, Snellmanin ja Väinö Aaltosen koulut.
Lasten liikunnan ihmemaan ajatuksena on, että liikuntaa voi harrastaa ilman kilpaurheilun suorituspaineita. Lapset voivat liikkua yhdessä vanhempiensa kanssa. Perhefoorumin liikuntatapahtumat on kuitenkin tarkoitettu vain alueen esikoululaisille, koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen.
Hanke on tuonut koululle pomppupatjan lisäksi muitakin liikuntavälineitä, jotka jäävät koulun käyttöön hankkeen päätyttyä. Tavoitteena on, että toiminta jatkuu esimerkiksi vanhempainyhdistysten vastuulla.

Vanhemmuus vahvistuu keskustellen

Iltojen aikana lasten vanhemmat tutustuvat toisiinsa kirjaimellisesti leikiten, siis luontevasti osana liikuntatapahtumaa.
Vanhemmille järjestetään kerran kuukaudessa myös foorumi, jossa aktivoidaan vanhempia keskustelemaan. Kyseessä ei ole perinteinen koulun vanhempainilta.
—Foorumeissa on keskusteltu esimerkiksi nettiturvallisuudesta, kiusaamisesta ja arjen kasvatuksesta, kertoo projektisuunnittelija Suvi Kuronen.
—Foorumi aktivoi vanhemmat keskustelemaan keskenään.
Hankkeen tarkoituksena on saada vanhemmat huomaamaan, mitä etuja verkostoitumisesta ja yhdessä tekemisestä on tavallisen perheen arkipäivässä. Samalla tuetaan kasvatusvalmiuksia, joita taatusti tarvitaan, kun lapset ovat teini-iässä.
Hanke päättyy kuluvan vuoden lopussa.
—Toivomme, että koulu alkaa toimia itsenäisesti jo ensi syksystä alkaen. Kuluvan kevään aikana apuna on projektityöntekijän työpanos, rahallinen tuki sekä koulutus.
Jäkärlän koulun ensimmäinen vanhempien foorumi on 28. tammikuuta.
—Illan ajaksi lapsille on järjestetty valvonta, josta vastaa Turun Weikot.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.