UUTISET

Parma tyrmäsi kärkikamppailussa

27.1.2009 10:24 Liedon Parman lentopallon kakkossarjakausi lähestyy loppuaan, ainakin runkosarjan osalta. Viimeaikaiset hyvät otteet ovat viemässä joukkuetta kohti nousukarsintoja. Niihin pääsee vain lohkovoittaja, joten kausi saattaa jatkua vielä runkosarjan päättymisen jälkeenkin.

Sunnuntaina Parman kovan kunnon sai todeta sarjan voitosta Parman ja Loimaan Jankon kanssa taisteleva Säkylän Urheilijat. Lietolaisten voitto kirjattiin historiankirjoihin luvuin 3—0 (25—16, 25—18, 25—16).
Parma lähti sunnuntain otteluun hyvistä asetelmista viime viikonlopun Jankko-voiton jäljiltä, vaikka kuluneella viikolla joukkuetta koettelivatkin monenlaiset terveydelliset haasteet. Parma marssitti avaukseen yleispelaajiksi Eemeli Koukin ja Ossi Rumpusen, keskitorjujiksi Tommi Ahon ja Jani Lehtosen, hakkuriksi Teemu Alatalon, passariksi Jani Niemisen sekä liberoksi Jerkko Rajakankaan. Koko miehistö pelasi erinomaisen ottelun, joten Parman valmennusjohdolla ei ollut syytä ottaa vaihtoja ottelun kuluessa.
Parman kokoonpanossa oli mukana yhteistyöjoukkue Raision Loimusta pelituntumaa Parmaan hakemaan tullut Ossi Rumpunen. Loimun liigajoukkueessa vähemmälle peliajalle jääneelle Rumpuselle sunnuntai-ilta tarjosikin kaivattua pelituntumaa. Nuori mies vastasi Parman valmennusjohdon luottoon takomalla illan korkeimman pistesaldon.
Parman kausi jatkuu vielä ainakin kahden ottelun verran. Tulevana viikonloppuna on edessä vieraspeli Raumalla ja sitä seuraavana viikonloppuna kotiottelu Vammalan Lentopalloa vastaan Liedossa. Nämä kaksi ottelua voittamalla Parma on yhä kiinni ykkössarjan nousukarsintapaikassa. Omien voittojen lisäksi Parman pitää jännittää myös lohkon muiden otteluiden tuloksia.

- Jani Nieminen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.