UUTISET

Sakari Hihnala kaupunginhallitukseen

20.1.2009 10:43 Turun keskustalaiset päättivät torstai-iltana luottamuspaikkajaostaan ylimääräisessä kokouksessa. Paattisten aluetalolla pidetyssä kokouksessa oli paikalla vajaat 60 keskustalaista.

 

Sakari Hihnala valittiin Turun kaupunginhallitukseen kaikkien aikojen ensimmäisenä paattislaisena.


Turun kaupunginhallitukseen keskustan edustajaksi kokous valitsi paattislaisen Sakari Hihnalan. Hihnala on vaikuttanut kaupunginhallituksen varajäsenenä jo kuusi vuotta. Valtuustokausi on paattislaiselle neljäs, ja valinta keskustan hallitusjäseneksi yksimielinen.
Kehnosti sujuneiden kuntavaalien jälkeen keskustapuolueen jaettavaksi ei tullut yhtään lautakunnan puheenjohtajuutta. Lähimmäksi päästiin kunnallistekniikkaliikelaitoksessa, jossa Uolevi Alakurtti käyttelee varapuheenjohtajan nuijaa.
Kaikkiaan Paattisten kokous päätti kahdestatoista luottamustoimesta. Etukäteen pääasiassa Hihnalan ja Mirja Koivunalhon valmistelema lista osoittautui kokouksessa demokraattiseksi, vain yhdestä paikasta jouduttiin äänestämään.
Ympäristö- ja kaavoituslautakuntaan keskustan edustajaksi esitettiin keskustan Paattisten alueyhdistyksen puheenjohtajaa Heikki Mäkeä. Seppo Muurinen tavoitteli samaa paikkaa, mutta äänestyksessä Mäki vei voiton täpärästi. Näin Hihnalan ja Koivunalhon valmistelema lista hyväksyttiin lopulta sellaisenaan.

Paattisille tarvitaan uusi asuinalue

Hallituspaikka oli Sakari Hihnalalle odotettu.
—Odotettu ja toivottu. Vaalituloksen perusteella hallituspaikka oli myös demokraattinen, kuntavaalien 380 ääntä ylittivät toiseksi eniten ääniä saaneen yli sadalla, Hihnala sanoo.
Kaikkien aikojen ensimmäinen paattislainen kaupunginhallituksen jäsen odottaa nyt äänestäjiltä yhteydenottoja.
—Puhelinsoitot ja sähköpostit ovat erittäin tervetulleita. Pohjois-Turun asiat ovat lähellä sydäntä, ja ihmisten aktiivisuus on toivottavaa jotta asioihin päästään tarttumaan.
Tärkeimpänä paattislaisia koskevana asiana Hihnala pitää asuinkaavan puutetta. Paattisille pitää Hihnalan mukaan kaavoittaa nopeasti uusi omakotitaloalue.
—Pitkään kaivattu pyörätie Paattisilta Tortinmäkeen voisi olla yksi elvytystyö. Tähän asiaan aion tarttua pikaisesti, Hihnala lupaa.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.