Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

20.1.2009 10:38 Viime keskiviikkona käynnistyi Jäkärlän koulun liikuntasalissa kaupungin terveys-ja sosiaalitoimen koordinoiman Perhefoorumin toiminta.
—Hanke on perheiden hyvinvointia tukevaa toimintaa. Tavoitteena on aktivoida vanhempia toimimaan lastensa kanssa ilman kilpailu- ja suorituspaineita lasten liikunnan ihmemaa -tyyppisen toiminnan kautta, sanoo projektisuunnittelija Suvi Kuronen.
Ensimmäisellä kerralla paikalla oli noin 50 lasta ja 20 aikuista.
Sosiaali- ja terveystoimi on yhteistyössä opetus- ja liikuntatoimen kanssa rahoittanut koululle tarvittavan välineistön eli suuren pomppupatjan ja lukuisia liikuntavälineitä.
Jäkärlän koulun vanhemmille järjestetään myös kerran kuussa vanhempieniltoja, joiden tavoitteena on saada vanhemmat tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan keskenään.
—Myös kasvatusvalmiuksia pyritään tukemaan, jotta sitten, kun lapset kasvavat, vanhemmilla on paremmat valmiudet toimia niin, ettei ongelmia syntyisi teini-iässäkään, Suvi Kuronen sanoo.
Toimintaa liikuntasalissa on joka keskiviikko kello 18—19.30. Paikalle voivat lapset tulla vain vanhempiensa kanssa. perhefoorumin liikuntatilaisuudet on tarkoitettu yksinomaan Jäkärlän koulun oppilaille ja alueen esikoululaisille.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.