Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

15.1.2009 09:10 Ruskon ja Vahdon kuntaliitos muutti osoitetietoja. Vahdon alueella seitsemän tietä nimettiin uusiksi.

Ruskon vs. tekninen johtaja Kimmo Niemi näyttää, mikä opasteissa muuttuu. Kunnanvaakuna vaihtuu, ja terveyskeskuksesta tulee terveysasema.
Ruskon alueella Kirkkotie muutettiin Ruskon kirkkotieksi. Vastaavasti Vahdolla Kirkkotie muuttui Vahdon kirkkotieksi.
—Vahdon kirkko säilyy Vahdon kirkkona ja Ruskon kirkko Ruskon kirkkona, perustelee vs. tekninen johtaja Kimmo Niemi nimiratkaisuja.
Vahdolla Koulutie muuttui Laukolan koulutieksi. Samalla päiväkerhon tila, kirjasto ja Laukolan koulu saivat täsmälliset osoitteet.
Yksi merkittävä muutos on Vahdontien numeroinnin muuttuminen Vahdon puolella. Numerointi kääntyi ylösalaisin, sillä aikaisemmin numerointi alkoi Vahdontien, Paattistentien ja Valpperintien risteyksestä. Nyt numerointi alkaa Kärsämäen hautausmaan luota.
Vahdolla numeroinnin lähtökohtana oli kuntien rajalla oleva ruskolainen kiinteistö, jonka numero on 999. Vahdon puolella oleva kiinteistö sai uudeksi numerokseen 1001.
Vastaavasti tien loppupäässä osoite Vahdontie 1 muuttui muotoon Vahdontie 1516.
Teiden osoitenumerojärjestelmä kertoo tavallisesti sen, kuinka pitkä matka osoitteeseen on tien alusta. Osoitenumero pitää kertoa kymmenellä, että saadaan matkan pituus metreinä. Vahdontien kohdalla tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä järjestelmän numerointi "hyppää" tien eteläpäässä. Vahdontietä ajaessa ei kannatakaan päätellä kiinteistön sijaintia matkamittaria seuraamalla.
Uudet osoitteet ovat olleet voimassa vuoden alusta lähtien. Silti Vahdon puolella näkyy vielä runsaasti vanhaa numerointia. Uusi numero näkyy vain parin talon seinällä.
—Postinumerot ja postitoimipaikat säilyvät ennallaan. Posti ja tiehallinto esittivät toivomuksen, ettei Vahdon nimi katoa.
Vahdon kunnantalolla toimintaa toukokuulle
Vahdon vanhalla kunnantalo on yhä toimistokäytössä, vaikka se ei enää olekaan yleisölle avoin virasto. Talossa on toimintaa toukokuulle saakka. Kunnassa mietitään, mitä talossa tapahtuu siitä eteenpäin.
—Vanhalla kunnantalolla tehdään muun muassa Vahdon kunnan tilinpäätöstä. Oli järkevää säilyttää asiapaperit siellä sen sijaan, että ne olisi tuotu Ruskon kunnanvirastolle, Niemi kertoo.
—Ruskon kunnanvirastolla onkin nyt tilanahtaus. Täällä ei ole jäänyt yhtään loukkoa tyhjäksi, ja kaikki ikkunalliset tilat on otettu virastokäyttöön.
Uudessa kunnassa tuntuu olevan pulaa tilasta, sillä ahdasta on myös päiväkodeissa. Tilannetta helpottaa päiväkoti Satumetsän laajennus, jonka työt on juuri aloitettu.
Vaikka kilpi katosi, Vahdon nimi säilyy
Vahdon kunta katosi historiaan, mutta Vahto nimenä ei katoa minnekään. Vahdon keskustaajaman nimi on Vahto. Siksi taajama-liikennemerkin Vahto-lisäkilpi olisi edelleen tarpeellinen. Joku on kuitenkin ottanut lisäkilvet omaan käyttöönsä.
—Ehdin jo kysyä tiehallinnosta, onko se poistanut lisäkilvet, mutta siellä ei tiedetty asiasta mitään.
Niemi toivoo, että kadonneet lisäkilvet palautetaan.
Kilpitöitä on luvassa muutenkin, sillä julkisista tiloista kertovat oranssiset ulko-opasteet uusitaan. Opasteisiin vaihdetaan Ruskon nykyinen vaakuna. Samoin opasteissa terveyskeskus-sana vaihdetaan terveysasemaksi. Opasteet pystytetään myös Vahdolle.
Missä mikin on, ja millä nimellä?
Kun kunnat laitetaan yhteen, tulee kohta esiin nimiongelma. Millä nimellä julkisia rakennuksia ja alueita oikeastaan pitäisi kutsua?
Arkipuheessa Vahdon kunnan alue säilynee Vahtona, samoin Rusko Ruskona. Ruskolla on Ruskon kirjasto ja Vahdon alueella Vahdon kirjasto. Samoin terveysasemien nimet kulkevat keskustaajamien nimillä.
ahdon kunnantalosta käytetään nimeä vanha Vahdon kunnantalo. Ruskon kunnantalo kulkee nimellä Ruskon kunnanvirasto.
Nimien käytössä kannattaa noudattaa johdonmukaista jämäkkyyttä. Toivottavasti Ruskolla ei jouduta Turusta tuttuun tilanteeseen. Puhutaanhan Turussa yhä "pohjoisista liitosalueista", vaikka Turun liittäminen Paattisiin tapahtui jo 35 vuotta sitten.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.