UUTISET

Moision vesipeto polskii kohti Lontoota

23.12.2008 09:19 Seuraavat kesäolympialaiset ovat vielä vuosien päässä, mutta erään moisiolaisen mielessä ne käyvät jo nyt tämän tästä. Netta Mikkonen, 15, kuuluu Unicef Team Londoniin, Suomen Uimaliiton nimeämään nuorten uimarien valmennusryhmään. Sen jäsenet tähtäävät vuoden 2012 olympia-altaisiin.


Moisiolaisen Netta Mikkosen seinä täyttyy uintimitaleista. Käsissään Netta pitelee joulukuun mitalisaalista.


Punatiilisen omakotitalon ovella vastassa on pitkä, hoikka ja näyttävä nuori nainen, jonka kädenpuristus on yhtä määrätietoinen kuin eteneminen uintiuralla.  
Raision Urheilijoita edustava Netta aloitti kilpauinnin treenaamisen kymmenvuotiaana. Ylipäänsä uimaan hän oppi muutama vuosi ennen sitä. Jaana-äiti oli vienyt tytön uimakouluun, jonka vetäjä oli vinkannut vanhemmille, että tytössä on potentiaalia.
Netta kokeili myös muun muassa jumppaa, taitoluistelua ja jääkiekkoa, mutta uinti veti pisimmän korren.
—Tykkään olla vedessä, se kiehtoo uinnissa, perustelee Netta napakasti.

Nopea nousu suureksi lupaukseksi

Vähitellen Netan päämatkoiksi valikoituivat vapaauinnin sprintit eli 50, 100 ja 200 metriä. Netta oli vasta 12-vuotias, kun hänet ensi kertaa valittiin nuorten maajoukkueeseen. 
—Karsinta on aika kova. Joukkueeseen valitaan vain muutamat parhaat, Netta kertoo.
Sittemmin hän on napsinut tasaiseen tahtiin ikäkausimestaruuksia ja -ennätyksiä. Viimeisimmät mitaliniput ja ennätysajat ovat peräisin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoista Södertäljestä ja ikäkausimestaruuskisoista Vaasasta.
Mitaleita makeammalta saattoi kuitenkin tuntua satasen vapaan ikäkausiennätyksen vieminen vantaalaiselta Emilia Pikkaraiselta. Nettaa vuoden vanhempi Emilia ehti jo edustaa Suomea Pekingissä.
Keväällä Netta otti ison loikkauksen kohti huippua: hänet valittiin Uintiliiton Unicef Team London -valmennusryhmään.
—Ryhmään pääsee, jos alittaa niin kutsutut Rudolph-aikarajat vuosittain.
Seuraavan kerran aikoja tarkastellaan ensi keväänä.
Esikuvakseen Netta mainitsee salamannopeasti Hanna-Maria Seppälän, joka Pekingin olympialaisissa kauhoi parhaimmillaan neljänneksi.
—Kun joskus pääsisi niihin aikoihin, huokaa Netta.
Aikoja lähempänä on itse idoli, sillä Lontoo-ryhmäläisiä käy sparraamassa Hanna-Maria ja muita isoja nimiä kuten uimahyppääjä Joona Puhakka.

Uintiharjoituksia ja mallintöitä

Netan vanhemmat, Jaana ja Jan, ovat tiiviisti tukemassa Netan uintiuraa. Tukea tarvitaankin, sillä vuodessa tämän tason uintiharrastus vie tuhansia euroja ilman sponsoreja.
Eniten kustantavat kilpailu- ja harjoitusmatkat, joilla Netta on käynyt muun muassa Luxemburgissa, Kyproksella, Espanjassa, Tanskassa ja Ruotsissa.
Kisapuvutkaan eivät ole sieltä edullisemmasta päästä. Maallikon silmään vinkeän näköiset "uimahaalarit" maksavat parisataa euroa kappale, eikä yhtä pukua voi käyttää kuin vajaat kymmenen kertaa.
—Sen jälkeen puku alkaa imeä liikaa vettä itseensä ja se on heitettävä pois, Netta kertoo. 
Koulua Netta käy Turun keskustassa, koska sieltä on hyvät bussiyhteydet Raisioon. Lisäksi vanhempien työpaikat ovat lähellä, jos tulee kyytitarpeita.
—Peruskoulun jälkeen olen ajatellut mennä Raision lukioon. Sitten olisi halli lähellä.
Hallin läheisyys tekisi eetvarttia, sillä Netalla on harjoituksia 7—8 kertaa viikossa. Lauantaisin niitä pidetään kahdet.
—Uintitreenejä ja punttisalia, tai mitä valmentaja nyt keksii, kertoo Netta treeniensä sisällöstä.
Harjoitusmäärä kuulostaa siltä, että muuhun elämään ei juuri aikaa jää. Netta tosin vakuuttaa, että kavereita ehtii hyvin nähdä. 
—Lisäksi soitan koskettimia ja teen satunnaisia mallintöitä vapaa-ajalla. Voisihan aikaa kavereille olla enemmänkin, hän tuumailee. 
Joulun aikaan uimarilupaus rauhoittuu lomailemaan perheensä kanssa. Seuraavana etappina horisontissa siintävät Prahan nuorten EM-kisat heinäkuussa. Kisojen aikarajoja Netta lähtee kuitenkin rikkomaan vasta hyvin ansaitun joululevon jälkeen. 

- Elina Valkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.