UUTISET

Lieto-mitali verkatehtaan pelastajalle

18.12.2008 09:06 Lieto-päivän juhlassa elokuussa antamatta jäänyt Lieto-mitali luovutettiin toimitusjohtaja Olli Ojalalle valtuuston kokouksen alkajaisiksi tunnustuksena Liedon hyväksi tehdystä arvokkaasta työstä. Ojala on ansioitunut rappiotilaan päässeen Littoisten verkatehtaan pelastajana.



Olli Ojala saapui Leena-vaimonsa (oik.) kanssa valtuuston kokoukseen vastaanottamaan elokuussa luovuttamatta jäänyttä Lieto-mitalia. Palkittua onnittelemassa demarivaltuutettu Kristiina Vihavainen (vas.) ja keskustan Eeva Hilvanto.


Insinööri Olli Ojala aloitti vaimonsa Leenan kanssa vanhojen rakennusten peruskorjauksen 80-luvulla. Hän toimi Verkaranta Yhtiöiden projektinjohtajana, ja kahdeksan vuoden aikana Museoviraston suojelema verkatehdas peruskorjattiin ja muutettiin asunnoiksi vuonna 2002. Korjaamisessa kunnioitettiin perinteitä ja kerättiin historiaa talteen.
—Littoisten verkatehtaan patruunan Olli Ojalan uurastus on luonut Littoisiin tyytyväisten asukkaiden yhteisön. Tämän projektin kautta verkatehdas tulee säilymään vuosisatoja historiallisena muistomerkkinä sekä viihtyisänä ja omaleimaisena satojen ihmisten kotina monille sukupolville, kiitteli Liedon kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Koivisto.
Aikanaan kaikki eivät osanneet arvostaa Ojalan ponnisteluja verkatehtaan eteen, mutta nykyisin selkääntaputtajia riittää. Hanketta vastustaneet ovat joutuneet myöntämään olleensa väärässä.
—Joskus päätin, että mitään kiitosta en ota tältä kunnalta vastaan, mutta tässä sitä ollaan. Joku muukin on huomannut, että ehkä verkatehdasprojekti sittenkin kannatti: se toi Lietoon 300 uutta asukasta ja muutaman sata rakentajaa Littoisiin. Muutin itse Littoisiin 10 vuotta sitten. Ei se lietolaisuuskaan hassumpaa ole, totesi Ojala kiitossanoissaan valtuustolle.

- Elina Lavonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.