UUTISET

Pieniä yrityksiä syntyy satamäärin joka vuosi

16.12.2008 15:12 Monet epäilivät yrityskeskus Potkurin lyövän lähinnä tyhjää, kun se Turun seudun kehittämiskeskuksen ja TE-keskuksen yhteistyöllä reilut kolme vuotta sitten perustettiin. Vieläkin skeptikot arvelevat, että Ajurinkadulla vanhassa työvoimatoimistossa jaetaan holtittomasti starttirahaa, jonka loputtua yritykset kupsahtavat.


Yrityspalvelukeskuksen päällikkö Timo Metsä-Tokila (vas.), yrittäjyysneuvoja Heikki Ilmasti ja yritysasiamies Timo Konttinen uskovat, että yrityspalvelukeskus Potkurin palvelujen tarve vain lisääntyy, kun talous kääntyy taantumaan.


Yrityspalvelukeskuksen päällikkö Timo Metsä-Tokila tietää nuo epäilyt, joita on etenkin hallinnon suunnasta riittänyt tänne asti.
—Uusia yrityksiä syntyy vuosittain useita satoja. Tänä vuonna pääsemme 650 uuteen yritykseen, Metsä-Tokila sanoo.
Yrityspalvelukeskus Potkuri myös seuraa auttamiensa yritysten taivalta. Vuonna 2005 starttirahaa saaneista on edelleen 86 prosenttia yrittäjinä.
Potkuriin on koottu 17 ihmisen joukko, joka vastaa aloittavien yrittäjien neuvonnasta, kapparekisteripalveluista, toimivien yritysten neuvonnasta, veroneuvonnasta, työvoimatoimiston palveluista, koulutusneuvonnasta, omistajanvaihdosneuvonnasta sekä keksintöasiamiehen palveluista.
Yrittäjyysneuvoja Heikki Ilmasti korostaa sitä, että uusi yrittäjä saa kaikki tarvitsemansa palvelut saman katon alta.
—Nopein tapaus taitaa olla se, että osakeyhtiö saatiin perustetuksi ja starttirahapäätös tehdyksi puolessa tunnissa. Tosin yrittäjät olivat jo kerran aikaisemmin käyneet täällä kysymässä, miten pitää menetellä, Ilmasti kertoo.
Itsekin yrittäjänä toiminut Heikki Ilmasti muistuttaa, että yrittäjäksi aikovalla täytyy olla oma yritysidea, jonka kantavuutta tarkastellaan yhdessä. Jos se näyttää toimivan ja ihmisellä on halua ryhtyä yrittäjäksi, apua ja neuvoja kyllä saa nopeastikin.
Tämän vuoden uusista yrityksistä Turkuun on perustettu suurin osa,  259 yritystä. Lietoon uusia on tänä vuonna perustettu Potkurin avittamana  21, Ruskolle viisi ja Vahdolle kolme.
Yritysneuvoja Antti Ilmasti sanoo puheiden taatumasta pelkästään vilkastuttavan neuvontaa.
—Kynnys lähteä palkkatyöstä yrittäjiksi on madaltunut selvästi. Ihmiset haluavat parantaa elämänlaatuaan ryhtymällä yrittäjiksi.
Potkurin kynnys koetaan maatalaaksi. Kerran kuussa järjestetään lounaisaikaan startti-infoja, joihin tulee kymmenittäin yrittäjiksi aikovia saamaan perustietopaketin. Potkuri on myös yhteydessä kuntiin, osta ohjataan yrittäjän uraa harkitsevia Potkurin neuvojien pakeille.
—Liedon yritysasiamies Jorma Kylänpää on erinomainen esimerkki henkilöstä, joka tuntee oma toimialueensa ja innostaa ottamaan meihin yhteyttä, Timo Metsä-Tokila sanoo.
Suurin osa uusista yrityksistä on yhden ihmisen firmoja, mutta Potkurissa on  saatu seurata myös niiden kasvua muitakin työllistäviksi yrityksiksi. Yrityspalvelukeskus on räätälöinyt oman tietopaketin myös siihen tilanteeseen, kun tulee ajankohtaiseksi ensimmäisen työntekijän palkkaaminen.
Uutena asiana Potkuriin on tulossa aiempaa tiiviimpi yhteistyö yritysrahoitusta järjestävän Finnveran kanssa. Potkurissa aletaan tehdä lausuntoja Finnveran rahoitusta varten. Näin yrittäjä saa nuokin palvelut samasta paikasta.
Lähes 10 prosenttia Potkurin asiakkaista on ulkomaalaistaustaisia. Tavanomaisen yritysneuvonnan lisäksi yritysasiamies Timo Konttinen tekee arvioita ETA-alueen ulkopuolelta tulevien yrittäjien oleskelulupa-asioista.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.