Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

16.12.2008 15:11 Joulupukki se keksii jutunaiheet pienten ja isojen ihmisten kanssa. Turun Tienoon ja Liedon Osuuspankin puurokattilalla torstaina poikennut pukki haastoi pikkupoikien kanssa autoista ja traktoreista.

Pihalla oli lapsilauma odottamassa joulupukkia torstaiaamuna.
Varttuneemman väen kanssa juttua piisasi esimerkiksi Martti Ahtisaaren edellisenä päivänä saamasta Nobelin rauhanpalkinnosta.
—Saako olla poronpapanoita, tarjosi pukki kettukarkkeja punaisesta pussistaan.
Kaisa Törmä toi joulupukkia tapaamaan kaksi omaa ja yhden naapurin lapsen. Neljävuotias Maia Törmä tietää jo tarkkaan, mitä hän toivoo joulupukilta.
—Hänen toiveissaan on meikattava nukke sekä kissapaita pieneksi menneen tilalle. Maia tykkää kissoista, selitti äiti sillä välin, kun tyttö tuijotti hämmentyneenä pukkia.
Ohrapuurolla ja väskynäsopalla Liedon Asemalla piipahti torstaipäivän aikana koko joukko ihmisiä läheltä ja kauempaakin.
- Elina Lavonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.