Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.12.2008 09:37 Vuoden päivät toiminut Maarian altaan ja sen ympäristön asioita ajanut työryhmä virallisti asemansa viime viikolla. Maarian Allas ry:n perustamiskokous pidettiin urheiluseura Mahdin talolla. Ensi töikseen yhdistys valitsi itselleen puheenjohtajan ja hallituksen.

Kaisa Pakkala (vas.) valittiin Maarian Allas ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
—Yhdistyksen perustaminen on ollut esillä jo pitkään. Työryhmällä on paljon ideoita ja hankkeita, mutta niiden toteuttaminen ilman rahaa tai yhdistystä olisi mahdotonta, kertoo Maarian Allas ry:n vastavalittu puheenjohtaja Kaisa Pakkala.
Yhdistyksen hallitukseen valittiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat valmiita valjastamaan tietonsa ja taitonsa Maarian altaan vedenlaadun kohentamiseksi. Väkeä on mukana muun muassa Turun Vesilaitokselta, Turun ammattikorkeakoulusta ja Lounais-Suomen kalastusalueelta.
—Yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa on tarkoitus jatkaa. Esimerkiksi Aurajoki-säätiön ja meidän intressit ovat lähellä toisiaan. Pienen yhdistyksen ääni jää helposti kuulumattomiin, voimat yhdistämällä yhdistysten sanoma saa lisäpontta, Pakkala kertoo.
Ensimmäisenä hankkeenaan yhdistys aikoo tehdä asukaskyselyn, yhteistyössä Aurajoki-säätiön ja Varsin Hyvä ry:n kanssa. Maarian, Paattisten ja Liedon Ilmaristen asukkailta kysellään toiveita ja tarpeita sekä Maarian altaasta että muistakin ulkoilualueista.
Vaikka yhdistyksellä nyt on tuoreessa hallituksessaan riittävästi aktiivista väkeä, lisäväkikin on tervetullutta. Toiminnan jatkuvuus lienee Maarian altaan kokoisissa hankkeissa toivottavaa.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.