Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.12.2008 09:35 Joululahjalista sai jatkoa viime viikolla, kun Liedon Mieskuoro julkaisi Kaikki kauniit muistot -joululevyn. Liedon kirkossa äänitetty joululevy on virkistävä poikkeus kymmenien joululevyjen joukossa.
—Tältä levyltä ei löydy niitä kaikkien osaamia joululauluja. Olemme pyrkineet valitsemaan harvoin kuultuja, mutta vähintään yhtä kauniita joululauluja tälle levylle. On mukana silti muutama tunnetumpikin laulu, kertoo kuoron taiteellinen johtaja Esa Nordgrén.
Levyltä löytyy myös kaksi Nordgrénin itsensä säveltämää joululaulua.
35-vuotias mieskuoro on aiemmin julkaissut kaksi levyä. Idea joululevyyn on ollut esillä aiemminkin.
—Kuorojen yleinen ongelma on laulajien ikääntyminen. Meille kuorolaisille oli tärkeää saada laulut talteen, vielä kun niiden laulajat ovat hyvässä kunnossa. Laulajien vanheneminen on harmillinen asia, eikä nuorempaa polvea tahdo löytyä millään, Liedon Mieskuoro ry:n puheenjohtaja Rami Kallio harmittelee.
Levy äänitettiin Liedon kirkossa kuluvan vuoden tammikuussa. Jälki tyydyttää kuorolaisia.
—Hyvältä ja tasapainoiselta se kuulostaa. Äänityksetkin sujuivat varsin vaivattomasti, eikä uusintaottoja tehty kuin muutama, Kallio kehaisee.
Liedon Mieskuoro esiintyy seuraavan kerran joulupäivän iltana Liedon kirkossa. Jos ei malta odottaa siihen asti, kuoron joululevyä voi kysellä Q-kirjakaupasta ja kahvilaravintola Härkätiestä, sekä suoraan kuorolaisilta itseltään.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.