Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

4.12.2008 12:21 Lieto haluaa mahdollisten yhteistyökuntien selvittävän halukkuuttaan perusterveydenhuollon ja siihen liittyvän sosiaalitoimen toimintojen yhdistämiseen.
Kunnanhallitus toivoo Tarvasjoen, Marttilan, Koski Tl:n, Auran, Pöytyän, Yläneen, Sauvon kuntien sekä Paimion kaupungin miettivän omia ratkaisumallejaan perusterveydenhuollon yhteistyön aloittamiseksi.
—Paras-hankkeen mukaan perusterveydenhuollon yksikön pitäisi olla kooltaan vähintään 20.000 asukasta. Nykyinen Härkätien kuntayhtymä on meille riittävän iso. Paimio-Sauvon kuntayhtymä otti loppukesästä meihin yhteyttä, mahdollista yhteistyötä tunnustellen, kertoo kunnanjohtaja Terhi Isotalo.
Yhteensä kuntien piirissä asuu nyt noin 45.000 ihmistä. Liedon kunnanhallitus esittää kunnille yhteistoiminnan aloittamiseen tähtäävän projektin käynnistämistä. Vastauksia toivotaan vuodenvaihteen tienoilla.
Terhi Isotalon arvaus on, että kaikki luetellut kunnat ovat yhteistyöstä kiinnostuneita.
—Projektin lopputulosta on mahdotonta vielä arvioida, mutta veikkaan että kaikki kunnat lähtevät mukaan. Alkuvuodesta 2009 pyritään tekemään sitovia päätöksiä, Isotalo uskoo.
Kun kuntien päätökset on tehty, voidaan varsinaisen toiminnan suunnittelu aloittaa. Hallintomallit, rahoitusmallit ja palvelumallit ovat toistaiseksi täysin auki. Jos asiat saadaan sovittua ongelmitta, voisi yhteistoiminta alkaa vuoden 2011 alussa.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.