Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

4.12.2008 12:20 Vanhaksi museoaitaksi kutsutun rakennuksen siirtoa pohdittiin Vahdon kirjasto- ja vapaa-ajantoimen lautakunnassa tiistaina.
Aittaa oli suunniteltu siirrettäväksi kirkkoa vastapäiselle kalliolle. Lautakunta päätti kuitenkin kunnaninsinöörin ehdotuksesta jättää aitan toistaiseksi paikalleen. Uuden paikan pohjatyöt tulisivat liian kalliiksi.
Asian selvittelyä jatketaan uuden Ruskon kirjasto- ja vapaa-ajan lautakunnassa ensi vuonna. Vahdon Lions-club on aiemmin ilmoittautunut siirron tekijäksi, kunnalta saatavaa avustusta vastaan.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.