UUTISET

Linnea Hurttia taituroi viulukilpailun kärkeen

23.10.2008 11:15 Lietolaislähtöinen viulisti Linnea Hurttia, 24, voitti jaetun ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Heino Eller -viulukilpailussa Tallinnassa viime viikonvaihteessa. Palkinto on nuoren naisen tähänastisen uran hienoin saavutus.


Linnea Hurttia valloitti soitollaan tuomariston kovatasoisessa Heino Eller -viulukilpailussa Tallinnassa.

—Olin valmistautunut hyvin. Luulen, että se oli määrätynlainen persoonallisuus, jolla erotuin siitä valtavirrasta, pohtii Hurttia.
Kilpailussa oli kolme erää, joista ensimmäinen oli kokonaan soolo-ohjelmaa, toinen soitettiin pianistin kanssa ja kolmas orkesterin solistina. Tuomaristo pudotti joka välissä kilpailijoita pois, ja viimeisessä erässä oli jäljellä enää kuusi soittajaa.
Ykkössijan Linnea Hurttian kanssa jakoi puolalainen Magdalena Filipczak, ja kolmanneksi sijoittui virolainen Liis Joamets. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 22 soittajaa. Tuomaristo palkitsi helsinkiläistyneen Hurttian myös parhaasta Paganinin kapriisin esityksestä.
Linnea Hurttia opiskelee neljättä vuotta Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa Seppo Tukiaisen johdolla. Viime vuoden hän oli opiskelijavaihdossa Budapestin Liszt-akatemiassa.
Nuoren soittajan tulevaisuus on vielä auki.
—Pitää katsoa, josko voitto vaikka toisi tullessaan joitain konserttitilaisuuksia tai mahdollisuuksia. Opinnot olisi tarkoitus saada jossain vaiheessa päätökseen. Edelleen katselen tässä, mihin rahkeet riittävät, tuumaa Hurttia.
Yksi tavoite on runsaan vuoden päästä järjestettävä Kuopion kansallinen viulukilpailu.

- Elina Lavonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.