UUTISET

Vuoden komein lohi nousi Vierunkoskesta

21.10.2008 10:52 Tämä ei ole mikään kalajuttu. Michael Finnberg ja Joona Wasama nostivat torstaina Aurajoesta vuoden kenties komeimman kalan. Jättilohella on elopainoa 12,75 kiloa, ja pituutta 110 senttiä. Melkoinen mötkäle.


12,750 kiloa, 110 senttiä. Michael Finnbergin (oik.) itsetekemään perhoon nappasi kenties vuoden komein lohi. Joona Wasama toimi puolen tunnin väsytysurakassa haavimiehenä.


—Suurin koskaan saamani kala. Edellispäivänä oltiin viimeksi kalassa. Silloin saatiin yksi 5-kiloinen lohi, ja kaksi 3—4-kiloista meritaimenta. Ikinä ei ole tullut näin hyvin kalaa, körmyn napannut Finnberg ihmettelee.
Jättilohi tarttui Finnbergin omatekoiseen, punamustaan putkiperhoon. Väsyttämiseen kului puolisen tuntia.
—Joona oli ehkä 50 metriä minusta alajuoksulla, minä taas hieman pohjapadon alapuolella. Isoksi kalaksi veikkasin tätä heti kun se nappasi, mutta vasta pyrstön vilahdettua todellinen koko alkoi valjeta, kertaa Finnberg.
Kalamiehet veikkaavat kalan iäksi noin neljää vuotta. Kutemaan nousevan lohen liha ei ole hääppöisen makuista. Finnberg aikoo täytättää kalan, syötäväksi siitä ei ole.
—Tämä on kyllä mahtava homma. Aurajoessa on nyt todella paljon vettä, se taitaa helpottaa isojenkin kalojen nousua näin ylös. Harmi että tässä Vierunkosken kohdalla on tuo pohjapato, näin isoista ei voi kuin haaveilla silloin kun vedenpinta on normaalikorkeudella, miehet tuumivat.
Kalamiehet ovat kokeilleet syksyn aikana onneaan myös Halistenkoskella ja Nautelankoskella.
—Halisissa väkeä on liian paljon, Nautelassa taas kalat aika pieniä. Vierunkoskeen pitäisi saada kalatie. Jos näin isoja kaloja kerran joesta löytyy, niiden nousua jokea ylös pitäisi helpottaa.
Pitää takoa kun rauta on kuumaa. Täytettävä jättilohi menee pakastimeen, kalamiehet jatkavat touhujaan.
—Käydään syömässä, sen jälkeen tullaan takaisin. Nyt kun isoa kalaa tulee, niin pakkohan sitä on hyödyntää, Joona Wasama huikkaa.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.