Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

21.10.2008 10:28 Viljelykausi venyi tänä vuonna niin pitkäksi, että vehnää ja rapsia oli vielä paikoin puimatta, kun Paattisten maataloustuottajat sunnuntaina kokoontuivat kirkkoon kiittämään yläkertaa sadosta.
—Sadon määrä on kohtalainen, mutta laatu sen sijaan on kauhean vaihteleva. Tilakohtaisestikin on suuria eroja. Se, mikä ei kelpaa leipäviljaksi, menee rehuksi, kertoi Maataloustuottajain Paattisten yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Ylitalo.
Toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin jatkunut kuiva kausi teki pahaa jälkeä pelloilla, ja eniten siitä kärsi kevätvehnä.
—Viime vuosina olemme tottuneet hyvään, mutta jälleen opetti luonto meidät nöyriksi.
Luonto on sentään armollinen verrattuna koko ajan kohoaviin tuotantokustannuksiin. Viime vuoden viljapula ja siitä seurannut viljan hinnannousu ei ehtinyt viljelijän kukkaroon saakka, sillä väliportaat nostivat saman tien lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden hintoja.
—Jos mahdollista, tuottajalle jää jopa entistä huonompi osa lopputuotteen hinnasta. Tässä ollaan pienessä kriisissä, totesi Ylitalo.
Naiset takaisin maaseudulle
MTK:n terveiset Paattisille toi Varsinais-Suomen johtokunnan jäsen Nina Pohjanpalo, joka keskittyi puheessaan emäntiin, sillä kansainvälistä maaseudun naisten päivää oli vietetty menneellä viikolla.
—Jos kylässä on kymmenen hyvää naista, sitä kylää ei tapa mikään. Näin on todennut kirjailija Kirsti Manninen maaseudun naisista.
Vaikka maaseudulta löytyy yhä Niskavuoren vanhan emännän hengenheimolaisia, ovat emännän ammatissa toimivat naiset rajusti vähentyneet. Suurin osa maaseudun naisista käy tänä päivänä palkkatyössä kodin ulkopuolella miehen hoitaessa maatilaa.
—Naiset jäävät, palaavat tai tulevat uudisasukkaina maaseudulle, jos maaseutu pystyy tarjoamaan kiinnostavan mahdollisuuden toimeentuloon. Rooliodotusten joustavuus on tässä hyvä lähtökohta.
—Mikään ei pakota kasvimaan laittamiseen tai käsitöiden tekemiseen, jos nämä askareet eivät kiinnosta. Ei ole olemassa yhtä kuvaa emännästä, kuvia on yhtä paljon kuin emäntiäkin, sanoi emäntä ja maaseutuasiamies Nina Pohjanpalo.
- Elina Lavonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.