Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

14.10.2008 09:21 Perjantaina liputettiin paitsi Aleksis Kivelle myös 60-vuotiaalle kouluruoalle. Kunnat ovat tarjonneet kaikille koululaisille ilmaisen aterian vuodesta 1948, minkä kunniaksi Suomen kouluissa syötiin perjantaina juhla-ateria.

Juhlapäivän menyy miellytti Laukolan koulun kolmasluokkalaisia Jesse Kulmalaa ja Jonatan Mäkilää.
Appelsiinilohi oli lasten mielestä niin hyvää, että Laukolan koulun ensimmäisen ruokailun jälkeen sitä piti tilata lisää palvelukeskuksen keittiöstä. Emäntä Minna Ruusunen teki työtä käskettyä ja ennätti lohineen koululle ennen toisen ruokailun alkua.
—Minusta tämä on hyvä kouluruoka. Monessa keittiössä on nykyään kiire, ja tässä on selvästi mietitty sitä, että ruoka on paitsi maittavaa myös helppo valmistaa, kehui emäntä.
—Lapset tykkäsivät jälkiruoastakin. Kysyin jälkeenpäin, huomasivatko he, että siinä oli porkkanasosetta. Eivät olleet mitään huomanneet, hymyili koulun jakelukeittiön hoitaja Marja Marku, jonka mielestä kouluruoka on hyvää silloin, kun se oppilaat tykkäävät siitä ja se on terveellistä.
Juhlapäivän menyy ratkaistiin reseptikilpailulla, ja Suomen kouluissa tarjottiin appelsiinilohta, perunoita, yrttitarhan kastikettä, salaattia ja jälkkäriksi ruusunmarjavanillaa.
—Hyvää oli, vakuutti koululainen toisensa jälkeen. Kirjolohi kelpaa oppilaille muulloinkin ja on toiseksi suosituin kalaruoka heti kalapuikkojen jälkeen.
Laukolan koulun laitoshuoltajat Anastasia Laurén ja Anita Ojakorpi kehuivat kilvan kouluruokaa.
—Täällä ruoka ei ole mitenkään teollista tai teollisen makuista, vaan kotiruokaa: hyvää ja terveellistä. Ja se on ihanaa, kun on tuoretta salaattia aina, sanoi Laurén.
—Kun saa tulla valmiiseen pöytään, ruoka maistuu ihan eri tavalla kuin kotona, kun sen itse tekee, jatkoi Ojakorpi.
Vahdolla ruokapalvelut on ulkoistettu, mikä on kouluruokailun tätä päivää. Ruoka tulee Laukolan koululle palvelukeskuksen keittiöstä, jossa PK-Keittiöt tekee päivittäin ruoan noin 320 vahtolaiselle vauvasta vaariin.
- Elina Lavonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.