Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

14.10.2008 09:14 Liedon Pallon miesten edustusjoukkue pelaa ensi kaudella jalkapallon 3. divisioonassa. Erinomaisesti menneen syyskauden (12 ottelua, 11 voittoa) ansiosta nousu varmistui jo pari kierrosta ennen sarjan päättymistä.
—Ratkaisevaa oli Liedon voitto Turun Weikoista 3—0. Silloin pääsimme tavoittamattomiin, kertoi joukkueenjohtaja Mika Haliseva.
Pether Rönnbergin ja Markku Laineen valmentama joukkue voitti 24 ottelustaan 19, pelasi kerran tasan ja hävisi vain neljä peliä. Joukkue mätti kaikkiaan 64 maalia. Ahnein oli Teemu Laine 15 osumalla. Joonas Prami osui 8 kertaa ja Shaho Ramazani 7 kertaa.
Liedon Pallo on aikaisemmin kahdesti pelannut kolmosdivisioonassa. Ensimmäisellä kerralla ylhäällä oltiin yksi kausi, toisella kerralla kaksi kautta.
—Nyt tavoite on vakiinnuttaa joukkue kolmoseen. Seuralla on kaikkiaan yli 700 harrastajaa, joten Liedon kokoisen paikkakunnan joukkueen pitää olla ainakin kolmosessa, Mika Haliseva sanoi.
Kausi ei ole suinkaan vielä päätöksessä, sillä erinomaisten Suomen Cupin esitystensä ansiosta Liedon Pallo pelaa ensi lauantaina Helsingissä Fair Play -cupin loppuottelussa. Tuohon peliin pääsee Suomen Cupissa korkeimmalle noussut 4-divisioonalainen. Vastassa on ikämiesjoukkueiden paras, joka tänä vuonna on Kotkan Työväen Palloilijat. Fair Play -finaalin voittaja saa 1.000 euroa ja toiseksi tullut 500 euroa.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.