UUTISET

Ehkäisevälle perhetyölle on todellinen tarve

14.10.2008 09:10 Ehkäisevään työhön lapsiperheiden kotipalveluun on Liedossa perustettu tänä vuonna kaksi uutta hoitajan virkaa vastaamaan muun muassa uuden lastensuojelulain tavoitteisiin.

Hoitajat ovat työskennelleet lapsi- ja vammaisperheissä kesäkuusta alkaen. Lapsiperheiden kotipalvelua on ensimmäisten kolmen kuukauden aikana saanut yhteensä 13 perhettä. Kotipalveluun on tullut heinäkuusta lähtien 16 lähetettä. Perheet on ohjattu avun piiriin muun muassa lastenneuvoloista, psykiatrian poliklinikalta, vammaispalvelusta ja lastensuojelusta.
Kotiapu on rajattu koskemaan vain erityisen tuen tarpeessa olevia perheitä. Erityisen tuen tarvetta voi aiheuttaa esimerkiksi äidin vaikea masennus, monikkoraskaus- ja synnytys, lapsen vaikea sairaus tai vammaisuus taikka perheen sosiaalinen tilanne. Perheiden viikoittainen avun tarve on vaihdellut muutamasta tunnista 2—3 päivään viikossa.

Perheiltä perittävät maksut kohtuullisiksi


Lapsiperheiden kotipalvelun maksut ovat tähän asti määräytyneet asiakasmaksulain mukaisesti ja nousseet joissakin tapauksissa niin korkeiksi, että maksut ovat muodostuneet esteeksi palvelun vastaanottamiselle avun tarpeesta huolimatta.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimina, vammaispalveluina ja kehitysvammahuollon palveluina annettu kotipalvelu on lähtökohtaisesti maksutonta. Myös vähävaraiset perheet voivat toimeentulotukilain mukaan saada palvelun maksuttomana.
Sen sijaan ehkäisevänä työnä annetusta kotipalvelusta on asiakasmaksulain mukaisesti perittävä maksu. Perusturvalautakunnan päätöksellä lapsiperheiden kotipalvelun asiakasmaksuja kohtuullistettiin lokakuun alusta lukien, jotta palvelun ennaltaehkäisevä luonne säilyisi.
Säännöllisestä lapsiperheiden kotipalvelusta perittävä maksu voi jatkossa olla perheen tuloista riippuen enintään 140 euroa kuukaudessa. Tilapäisestä kotipalvelusta peritään maksuasetuksen mukainen 8,10 euron kertamaksu.
Uudet maksuperusteet ovat voimassa kokeiluluontoisesti ensi vuoden maaliskuun loppuun.

- Elina Lavonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.