Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

7.10.2008 10:57 Suomen leipämarkkinat ovat kahden jättileipomon hallinnassa. Vaasan ja Fazerin leipomoiden lisäksi, Suomessa on yli 800 keskisuurta ja pientä leipomoa. Ruskolainen Maalaisleipomo Naumanen on yksi pienistä. Leipuri Arja Naumanen kertoo tavallisesta työpäivästään.

Arja Naumanen rypyttää karjalanpiirakoita puolen päivän maissa, uuniin piirakat menevät vasta seuraavana aamuna. Päivässä jauhoja kuluu noin 200 kiloa.
—Päivä alkaa kello 01.00. Silloin laitan ruisleivän nousemaan, ja otan edellisenä päivänä esivalmistetut tuotteet lämpenemään. Puoli seitsemän maissa lähden kuljettamaan valmiita tuotteita kauppoihin ja kahviloihin.
Naumanen palaa leipomolle yhdeksän, kymmenen maissa, jolloin esivalmistetaan taas seuraavan päivän leivottavat. Päivä päättyy kello 13.
—Isot leipomot leipovat puolessa tunnissa saman määrän leipää kuin me päivässä. Pienen pitää kilpailla muulla kuin määrällä tai hinnalla, Naumanen sanoo.
Naumasen leipomo teki vajaat neljä vuotta sitten ison investoinnin. Omakotitalon kellarista siirryttiin pykälää suurempiin tiloihin, tuotevalikoimaa laajennettiin ja uusia jälleenmyyntikanavia piti löytää. Nyt yritys työllistää Naumasen lisäksi yhden vakituisen työntekijän, ja käytössä on myös kaksi tuntiapulaista.
—Kasvu on edelleen mielessä. Uusia kanavia pitää saada lisää, jos mielii pitää toiminnan kannattavana.
Leivän hintaa on ollut pakko nostaa
Nimenomaan kannattavuus on ollut Naumasenkin huolenaiheena vuoden päivät. Maalaisleipomo on hyvä esimerkki yrityksestä, jonka toimintaan maailmantalous vaikuttaa nopeasti.
—Vuoden aikana polttoaineen, energian, raaka-aineiden ja työvoiman kustannukset ovat nousseet jyrkästi. Raaka-aineiden osuus kokonaiskustannuksista on noin kolmasosa. Kun viljan ja maitotuotteiden hinnat kaksinkertaistuvat vuodessa, on yksityisyrittäjällä totiset paikat, Naumanen pohtii.
Naumanenkin on joutunut nostamaan hintojaan, tosin vain vähän.
—Enemmän pitäisi nostaa, hymähtää leipuri.
Energiaa säästetään leipomalla yösähköllä ja mahdollisimman paljon samalla kertaa. Isot leipomot polkevat hintoja, ja pienen pitää panostaa laatuun ja toiminnan joustavuuteen.
Jotain positiivistakin Naumanen leipomoiden nykytilasta löytää.
—Tuntuu että nyt on pikkuleipomoiden aika. Asiakkaat osaavat vaatia yksilöllisyyttä ja makua, vaikka sitten hieman kalliimmallakin. Kaikki eivät enää tyydy siihen ruispalapussiin.
Maalaisleipomon myymälä on auki yhtenä päivänä viikossa. Ruskon ja Turun rajalle eksyy harva ohikulkija, mutta Naumasella on kävijöitä riittänyt.
—Moni tulee hakemaan viikon leivät pakastimeen kerralla! Nämähän eivät säily kovin kauaa, kun ovat kerran kotimaisia luonnontuotteita.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.