UUTISET

Maununkodin sopimus ei välttämättä Raisiolle

7.10.2008 10:56 Ruskon kunnan ja Palvelukeskussäätiö Maununkodin sopimus asumis- ja hoivapalvelujen ostosta ei automaattisesti siirry Raisiolle, vaikka Raisio tuottaakin ensi vuoden alusta Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelut.


Maununkotisäätiön mielestä Ruskon kunnan ja säätiön välistä sopimusta ei voi siirtää Raisiolle.


Säätiön hallitus on ilmoittanut sekä Raision kaupungille että Ruskon kunnalle, ettei Ruskon kunnan ja säätiön välistä sopimusta sopimusehtojen mukaan voida siirtää  Raision kaupungille.
"Voimassa olevaan sopimukseen ei sisälly määräystä sen siirtämiseksi kolmannelle eikä edes oikeudesta siitä sopimiseen. Lisäksi säätiön käsityksen mukaan mahdollisessa siirtotilanteessa ei sopimuksen sisältämien asumispalvelujen osoittaminen ruskolaisille asiakkaille olisi turvattu", muistuttaa säätiön hallitus vastauksessaan kunnalle.
Sopimusehtojen mukaan ostaja yksin osoittaa asukkaat palvelujen käyttäjäksi. Jos sopimus siirtyisi Raisiolle, tämä osoittaisi asukkaat, eikä silloin olisi kiveen hakattua, että asukkaat olisivat ruskolaisia.
Helmikuussa 2007 tehty sopimus säätiön ja Ruskon kunnan kesken on voimassa neljä vuotta ja se voidaan irtisanoa kummankin osapuolen taholta kuusi kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Palvelukeskussäätiö Maununkodin hallituksen näkemyksen mukaan sopimuksen voimassaolo jatkuu sopimusehtojen mukaisesti Ruskon kunnan sekä säätiön välisenä sopimuksena eikä sitä voida myöskään irtisanoa sopimuskauden aikana.
"Mikäli Ruskon kunta kuitenkin haluaa purkaa sopimuksen kesken sopimuskauden, pidättää säätiö oikeuden mahdollisen vahingonkorvausvaatimuksen esittämiseen", säätiön hallitus ilmoittaa.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.