UUTISET

Liikkuva lihakauppa otettiin avosylin vastaan

7.10.2008 10:51 Ruokakauppojen lihatiskien valikoima ei nykyään päätä huimaa. Isojen teurastamoiden vakuumipaketteihin tuo Ruskolla ja Paattisilla vaihtelua Matias Mäkinen.


Matias Mäkinen myy Yläneen Perinnelihan lihavalmisteita autostaan. —Suosituin tuote tällä hetkellä lienee tämä uunikylki, lihakauppias tuumaa.


24-vuotias Mäkinen pysähtyy torstaina pakettiautollaan Paattisten liikekeskuksen pihaan. Myynnin on tarkoitus alkaa vasta puolen tunnin päästä, mutta paattislaiset ovat laatutietoista väkeä. Lihaa halutaan heti.
—Heti ensimmäisestä kerrasta väkeä on käynyt tosi mukavasti. Olin ihan yllättynyt, kun täällä oltiin jonossa odottamassa, nauraa vajaat kolme kuukautta sitten yrittäjänä aloittanut Mäkinen.
Mäkinen myy Yläneen Perinnelihan lihatuotteita, joilla on oma vakiintunut kannattajakuntansa.
—Perinnelihan tuotteet ovat laadukkaita erikoistuotteita, ei mitään teollista höttöä. Moni asiakas tuntee tuotteet jo ennestään, ja myynti lähti heti vetämään. Moni osti ensimmäisellä kerralla isojakin määriä, "jotta bisnes lähtisi pyörimään", kertoo tuore lihakauppias.
Mäkinen rupattelee sujuvasti sekä toimittajan että tasaisen asiakasvirran kanssa. Kanta-asiakkaat tietävät mitä haluavat, ja Mäkisessä tuntuu olevan kauppamiehen vikaa.
—Yrittäjähenkisyyttähän tämä vaatii. Asiakkaiden kanssa tulen hyvin juttuun. Kertaalleen ihmisen saa käymään kuka vain, taika onkin siinä kuinka asiakkaan saa palaamaan toistekin.

Jos valinta on vaikea, voi ottaa vähän kaikkea


Paattislaisia ei tarvitse Mäkisen tiskille houkutella. Suurin osa tietää jo etukäteen mitä tilaa, joku arpoo paistin ja rosvopaistin välillä, ja joku ottaa "vähän kaikkea".
Heikki Mäki nappaa mukaansa tytinää eli lihahyytelöä, ja nakkeja.
—Aika usein tässä tulee käytyä, vaimon mielestä vähän liiankin usein, nauraa Mäki.
—Paras markkinakikka on tuote, ja täällä se on aivan priimaa, paattislainen hehkuttaa.
Samoilla linjoilla on moni muukin. Jotkut muistelevat ostaneensa samaa possumakkaraa jo vuosikymmeniä sitten.
—Näitä tuotteita olen käynyt hakemassa Yläneeltä asti, Heli Heinonen sanoo.
Valikoimaa Mäkisellä riittää. Yhteistä joka lihalle on tietynlainen perinteisyys ja erikoisuus.
—Suosituin tuote taitaa olla uunikylki. Myös nakkeja ja leikkeleitä myydään paljon, lihakauppias tuumaa.
Leevi Lehtonen on tullut Tortinmäestä asti Mäkisen perässä.
—Voi mahdoton paikka, otetaanko vähän kaikkea, Lehtonen huokaa.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.