Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

7.10.2008 10:49 Syksyn nuorisosuunnistuksen huipputapahtuma Oravatonni suunnistettiin 23. kerran nyt yöllisen ukkosateen kastelemassa Mynämäen Mahlion maastossa sunnuntaina. Kangasala SK vei seurakilpailun kiertopalkinnon MS Parman sijoituttua parhaana varsinaissuomalaisena seurana kuudenneksi.
Maasto oli laakeaa, pienipiirteistä ja suurelta osin aikuista metsää, jossa suot, avokalliot ja tiheiköt perinteiseen mynämäkeläiseen tapaan vuorottelivat. Laakeutta rikkovat muutamat jyrkätkin mäet, jotka testasivat kilpailijoiden ketteryyttä, rämäpäisyyttä ja voimaa.
Nuorimmille oli tarjolla löytämisen riemua ja onnistumisen elämyksiä helppokulkuisimmassa lähimaastossa.
Miesten ykköseksi suunnisti Paimion Kim Fagerudd, joka kukisti Kalevan Rastin Miikka Hernelahden 16 sekunnilla. Hieno rytmikäs ja vaativa rata, suitsuttivat molemmat Tomi Mattilan ratamestarointia.
—Ei mennyt puhtaasti, kyllä virheitä tein pari minuuttia, kertoi Fagerrud.
MS Parman Samuli Salmenoja ja Asgeir Mjösund olivat palkintopallissa kiinni vielä toisella väliaikarastilla. Salmenojalla tossu alkoi lopussa painaa, ja Mjösund sortui 1,5 minuutin virheeseen. Poikien sijoitukset olivat neljä ja viisi.
Erityisesti juniorien arvostaman Oravatonni-voiton saavuttivat TuS:n Arto Talvinen H13:ssa ja MS Parman Essi Hakala D13:ssa.
Ikäsarjoissa ykkösiä olivat Pasi Tölkkö H35, Reijo Lehkonen H70, ja Eeva Lempiäinen D70.
- Jarmo Jokila
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.