UUTISET

Jäkärlässä äänestys hoituu kauppareissulla

26.1.2012 09:45 K-market Jäkärlän ennakkoäänestyspaikalla kävi keskiviikkona kuhina. Vajaan neljän tunnin jälkeen uurnan pohjalla makasi 95 kuoreen suljettua ääntä, joista suurin osa oli todennäköisesti osoitettu joko Sauli Niinistölle tai Pekka Haavistolle, muita kun presidenttikisassa ei ole enää jäljellä.

Äänestäjien määrää ei ainakaan vähentänyt se, että kauppiaspariskunta tarjosi asiakkailleen kaupan yksivuotiskahvit ja jakoi lapsille ilmapalloja.
—Itse asiassa tulimme kahville, jolloin huomasin, että tässä on äänestyspaikka, ja päätin hoitaa homman saman tien alta pois, kertoi Pasi Mäkinen, joka oli liikkeellä nelivuotiaan poikansa Joonas Männistön kanssa.
Mäkinen kertoi äänestävänsä vähän niin kuin velvollisuudesta. Vaikka presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella oli tarjolla ihan kelpo ehdokkaita, mies ei oikein löytänyt sieltä sellaista suosikkia niin kuin hänellä joskus on ollut.
—Tätä toisen kierroksen äänestyspäätöstä jouduin oikein pohtimaan, mutta voitti kumpi tahansa, minulta eivät mene yöunet. Presidentillä on niin vähän valtaa muutenkin, että se on vienyt hohtoa koko touhusta, Mäkinen meinasi.

Edustavia kumpainenkin

Jäkärlän ennakkoäänestyspaikalla työskentelevien vaalitoimitsijoiden mukaan presidentinvaalien toinen kierros lähti käyntiin selvästi ensimmäistä kierrosta vilkkaammin.
—Nyt ihmiset ovat tulossa oikein varta vasten äänestämään, ei vain kauppaan, totesi vaalitoimitsija Maarit Relanti.
Jäkärlän äänestyspaikka on siirtynyt kirjastosta kauppaan sitten viime vaalien, mikä voi olla omiaan nostamaan äänestysaktiivisuutta. Kauppareissun yhteydessä kansalaisvelvollisuuden saattaa hoitaa moni sellainenkin, joka ei tulisi erikseen lähteneeksi äänestyspaikalle.
—Minulla on sellainen tuntuma, että ensimmäisellä kierroksella yksi kolmesta tuli varta vasten äänestämään ja kaksi kolmesta hoksasi tämän mahdollisuuden kaupassa asioidessaan, tuumaili vaalitoimitsija Auni Heikkilä.
Tuula Tyynmaa sanoi tulleensa nimenomaan äänestämään ja haki samalla vähän jotain kaupastakin.
—En ole paikalla varsinaisena vaalipäivänä. Mielestäni äänestäminen on tärkeää, ja nyt se on hoidettu, sanoi Tyynmaa, joka ei ole koskaan jättänyt äänestämistä väliin.
Valinta oli hänelle vaikea, sillä presidentinvaalien toiselle kierrokselle selvinneet ehdokkaat ovat kumpikin edustavia.
—Toinen heistä on jotenkin semmoinen ärsyttävä, mikä ratkaisi päätökseni sen miellyttävämmän hyväksi, hymyili Tuula Tyynmaa salaperäisesti.
Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys jatkuu kotimaassa 31. tammikuuta asti. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 5. helmikuuta, jolloin selviää myös Suomen seuraavan presidentin henkilöllisyys.
 

- Elina Lavonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.