UUTISET

Valtuustojen puheenjohtajat katsovat kuntauudistusta eri suunnista

26.1.2012 09:42 Suomen Kuvalehti julkaisi hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) asettaman työryhmän kuntakarttahahmotelman pari viikkoa sitten. Karttaharjoitelman toteutuessa Varsinais-Suomeen jäisi kuntauudistuksen jälkeen vain viisi kuntaa. Lieto ja Rusko liitettäisiin osaksi suur-Turkua.

Vaikka kartta oli ministerin mukaan keskeneräinen, keskustelua se silti herätti. Valtion määräämiä pakkoliitoksia pelätään monessa pienessä kunnassa, isommat kaupungit eivät niiden mukanaan tuomia veronmaksajia vastusta. Liedon ja Ruskon kunnanvaltuustot ovat ilmoittaneet tavoitteikseen kuntien säilymisen itsenäisinä.
—Se on meidän tahtotilamme, ilmoittaa Liedon kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kokoomuslainen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen.
Samaan hengenvetoon Virolainen muistuttaa, ettei karttaluonnos ole mikään Virkkusen lopullinen kartta. Virolainen veikkaa Liedon olevan itsenäinen kunta myös seuraavan valtuustokauden ajan, vuoden 2017 alkuun. Valtuuston puheenjohtaja kannustaa kuitenkin valtuustoryhmiä pohtimaan asiaa ja keskustelemaan siitä. Jonkinlaisen esityksen ministeri Virkkunen tehnee kuntakartan tiivistämiseksi joka tapauksessa.
—Kartassa Varsinais-Suomeen oli merkitty vain viisi kuntaa, mikä oli yllätys. Se on mielestäni liian vähän, Virolainen toteaa.
Virolaisen oma asema lienee hankala. Hallituspuolueen kansanedustajana hän on mukana päättämässä kuntauudistuksen lopullisesta muodosta. Kunnan ylimmäksi luottamushenkilöksi hänet taas on äänestetty itsenäisessä Liedossa.

"Pienet kunnat suuria tehokkaampia"

Ruskon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mauri Laine (kesk.) on suorapuheisempi.
—Varsinais-Suomen osalta kartta oli aivan epärealistinen. Tuollaisilla liitoksilla ei saavuteta mitään etuja tai säästöjä, päinvastoin. Pienet kunnat tuottavat palvelunsa isoja tehokkaammin, Laine ilmoittaa.
Hän pitää koko kuntauudistushässäkkää nykyisen hallituksen ajamana.
—Ruskolla ei olla edes keskusteltu mahdollisista liitoksista. Kukaan ei ole meitä liitoksiin houkutellut, emmekä me ole olleet muihin kuntiin yhteydessä. Rusko haluaa pysyä jatkossakin itsenäisenä.
Vahtolainen Laine on jo yhden kuntaliitoksen kokenut. Hän on myös nähnyt, kuinka pienten kuntien liitokset isojen kanssa näivettävät syrjäseutujen palvelut. Kokoomuksen ja SDP:n Laine uskoo ajavan kuntaliitoksia, koska niiden kannattajatkin ovat suurten kaupunkien väkeä.
—Paattinen on hyvä esimerkki siitä, kuinka reuna-alueilta palvelut valuvat pikku hiljaa keskustaan. Uskon, että 95 prosenttia kuntalaisista haluaa Ruskon pysyvän jatkossakin itsenäisenä, Laine miettii.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.