UUTISET

Vanhat markat veteraanien käyttöön

26.1.2012 09:40 Jos patjan alta tai sukanvarresta löytyy vielä markkoja, niistä pääsee nyt eroon ja vieläpä hyvän asian puolesta. Suomen Sotaveteraaniliiton järjestämä Sotiemme Veteraanit -keräys pyrkii keräämään talteen vielä liikkeellä olevat markat.

Suomen Pankin mukaan markkoja on liikenteessä yli 200 miljoonan euron edestä. Hyvän mielen markkakeräys on käynnissä ja jatkuu helmikuun loppuun asti OP-Pohjola-ryhmän pankkikonttoreissa.
—Markkoja kerätään, mutta toki eurotkin kelpaavat, Liedon Sotaveteraanien puheenjohtaja Markku Heinonen vihjaa.
Keräyslippaita on jätetty Osuuspankkien konttoreihin koko maassa. Osuuspankeista markat lähetetään Suomen Pankkiin, joka vaihtaa ne euroiksi. Heinosen mukaan Liedon pankkikonttoriin on joku jo tuonut isoja nippuja markkaseteleitä.
—Saamme näin olla mukana tukemassa tärkeää toimintaa. Keräyksen mahdollistaminen ja varojen käyttötarkoitus on lähellä meidän arvomaailmaamme, Turun Seudun Osuuspankin Liedon konttorin johtaja Sauli Jalonen perustelee pankkiryhmän mukanaoloa.
Jalonen uskoo markkoja löytyvän vielä runsaasti ihmisten piironginlaatikoista.
Kertyvät varat käytetään sotaveteraanien ja heidän puolisoidensa itsenäisen kotona asumisen tukemiseksi. Liedossa tämä tarkoittaa kuntoutusta ja virkistystä.
—Viime vuonna järjestimme yhteensä 110 erilaista tilaisuutta veteraaneille. Ajatus on se, että veteraanit pääsevät esimerkiksi teatteriin ilmaiseksi ja me muut maksamme omat lippumme itse, Markku Heinonen kertoo.
Sotaveteraanien keski-ikä on tällä hetkellä noin 89 vuotta. Liedossa veteraaniyhdistys tarjoaa paikallisille veteraaneille avokuntoutuksen lisäksi kotiavustajan palveluita.
—Kotiavustaja käy 25 veteraaniperheen luona ja auttaa kodin askareissa. Hänen palkkaamisensa täydentää kunnan kotiavustajatoimintaa, ja onneksi kunta onkin osallistunut avustajan palkkakustannuksiin, Heinonen sanoo.
Kun markkakeräys helmikuun lopussa päättyy, voi markkoja palauttaa enää Suomen Pankkiin Helsingissä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.