UUTISET

Palokunnalla on kova imu

4.10.2011 08:48 Vahdon VPK:n imu on kadehdittava: muutaman viime vuoden aikana vapaaehtoinen palokunta on tuplannut nuorisojäsenmääränsä. Siinä kun muiden lähiseudun vapaaehtoisten palokuntien juniorijäsenten määrä keikkuu parinkymmenen huitteilla, Vahdolla palokuntaa harrastaa noin 60 lasta ja nuorta.

—Imu on hyvä ilman markkinointiakin. Ehkä se johtuu meidän hyvästä kilpailumenestyksestämme sekä Turun alueella että valtakunnan tasolla. Nythän meidän ei tarvitse muuta kuin jaksaa kouluttaa  nuoriamme täysin voimin, sanoo nuoriso-osaston tyytyväinen johtaja Elmeri Mäki.
Ensi kesänä vahtolaiset ovat kovan ponnistuksen edessä. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton leiri tuo heinäkuun ensimmäisellä viikolla Vahdolle noin tuhat palokuntanuorta ja heidän ohjaajaansa.
—Paloaseman ja koulun ympäristö on varattu silloin leirin käyttöön. Ilahduttavaa on, että jo nyt vahtolaisilta on tullut kyselyjä, voivatko he tehdä leirin hyväksi jotain. Joku on hyvä myymään, toinen taas hallitsee tietokoneet. Vapaaehtoisia tarvitaan kyllä, Mäki heittää toiveen ilmoille.
 
Turvallisesti Vahdolla
 
Lauantaina Vahdon VPK:n nuoriso-osasto juhli 20-vuotista olemassaoloaan turvallisuuden merkeissä. Laukolan koulun jumppasali muuttui pelastajien näyttämöksi, kun savusukeltajat näyttivät, kuinka palavasta huoneistosta pelastetaan koira. Ensiaputaitoja taas tarvittiin, kun kylän raitilta löytyi hengettömän oloinen ihminen.
—Nykyisen suosituksen mukaan pääpaino elvyttämisessä on paineluelvytyksessä.  Mitä nopeammin se aloitetaan, sitä parempi ennuste uhrin selviämisellä on. Jokainen minuutti ilman elvytystä vähentää selviämismahdollisuuksia kymmenellä prosentilla, kertoo Vahdon ensivasteyksikössä vapaaehtoisena toimiva ja Pelastuslaitoksella ensihoitajana työskentelevä Johanna Hyökki.
Vahdolla on erityisen hyvä tilanne myös ensivasteyksikössä. Sen noin kymmenestä vapaaehtoisesta puolet työskentelee terveydenhuoltoalalla, osa vieläpä ensihoidossa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensivasteyksikön saapuessa paikalle voidaan uhrin tehostettu hoito aloittaa normaalia aiemmin.
—Jos meistä ammattilaisista on paikalla joku, voidaan aloittaa esimerkiksi lääkehoito tai turvata hengitysteiden aukipysyminen erilaisin välinein jo onnettomuuspaikalla, Hyökki kertoo.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.