Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

7.6.2011 10:21 Saattoipa joku vahtolainen hieraista silmiään kävellessään sunnuntaina Laukolan koulun ohi. Pystyssä oli festarilava ja rokkikansaa mossaamassa sen edessä. VPK otti Vahto Rockin järjestelyt hoitaakseen, ja päivän aikana alueella kävi noin 250 ihmistä.
—En ole ennen edes kuullut sellaisesta paikasta kuin Vahto. Pari tuntia sitten minulle esitettiin idea lähteä Vahto Rockiin, kertoi Turusta paikalle saapunut Jenna Qvickman.
Heti kahden jälkeen Laukolan koulun puistosta kaikui varsin reipas metallimusiikki. Päivän mittaan lavalla nähtiin kahdeksan bändiä ja musiikissa mentiin rockabilly-meiningistä Suomi-popiin ja vähän punkiinkin.
Turkulaiset lukiolaiset Jenna Qvickman ja Joel Vidqvist hyppäsivät hetken mielijohteesta Vahdon bussiin ja nauttivat festaritunnelmasta nurmikolla istuskellen. Ensimmäisenä esiintynyt The Softhels oli heidän mielestään ihan pätevää musiikkia.
Vahto Rockin lisäksi kaksikko aikoo mennä tänä kesänä ainakin Provinssirockiin. Kumpikaan ei ole onnistunut saamaan kesäksi töitä, joten vapaus on koittanut.
—Kai sitä voisi vähän kierrellä Suomea: pyöräillä ympäri paikkoja tai hypätä bussiin ja katsoa, mihin päätyy, suunnitteli Qvickman.
—Tarkoitus on relata ja nukkua pitkään. Ja tehdä vähän tuollaisia ex tempore -juttuja, säesti Vidqvist.
Tapahtuma pantiin pystyyn talkoilla
Puiston takaosaan vilttinsä olivat levittäneet Terhi Tonttila ja hänen seitsemänvuotias Jesse-poikansa.
—Musiikki on vähän liian kovalla meidän makuun. Korvatulpat piti ottaa mukaan, mutta ne jäivät tietysti kotiin, manaili äiti.
Turussa asuvat Tonttilat tuntevat vahtolaisen Triple Penetration -orkesterin laulavan kitaristin Timo Vuorelan, jonka keikkaa he tulivat varsinaisesti katsomaan.
Vuorela itse loikoili nurmikolla kuunnellen muita bändejä ennen oman keikan alkua. Kolmen aikuisen miehen Triple Penetration esiintyi Vahto Rockissa jo toistamiseen.
—Tällä kertaa soitamme omia biisejä. Kotikentällä on aina mukava esiintyä, mutta kyllä tämä asettaa paineita, kommentoi Vuorela.
Vahto Rock-tapahtuma syntyi viime vuonna seurakunnan suojissa. Nyt järjestelyistä vastasi Vahdon VPK.
Talkootöihin osallistui kolmisenkymmentä vapaapalokuntalaista, joiden joukosta löytyi tarvittavia ammattilaisia. Tapahtumatekniikkaan erikoistunut yrittäjä Marko Hurula hoiti äänentoiston, ja pitopalveluyrittäjä Elmeri Mäki paistoi paellaa festarikansalle.
Lavasysteemit saatiin pystyyn sponsorivoimin. Kunta antoi käyttöön tilat ja sähköt sekä maksoi esiintyjien ruoat.
—Laskin juuri, että tapahtuman budjetti oli noin 70 euroa, muu tehtiin talkootyöllä. Positiivinen yllätys oli, että väkeä saatiin liikkeelle näinkin hyvin, totesi Marko Hurula.
Vahto Rockin tarkoitus on ennen kaikkea tarjota bändeille esiintymismahdollisuuksia. Esiintyjälista menikin täyteen hetkessä. Lavalla nähtiin bändejä myös Ruskon ulkopuolelta, ja niiden mukana paikalle tuli yleisöä ympäristökunnista.
- Elina Lavonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.