UUTISET

Ysitien urat peittoon Asemalta Auraan

28.9.2010 09:22 Kuluvan viikon aikana päällystetään valtatie 9:ää Liedon Asemalta Auran ABC-huoltoasemalle saakka. Päällysteen saa leveäkaistatieosuus yhdeksän kilometrin matkalta molempiin kulkusuuntiin. Kummallekin kaistalle tehdään viiden metrin levyinen päällystekaistale, joiden väliin tien keskelle jää kaistale vanhaa asfalttia.

—Tiessä on sen verran uria, että päätimme pistää tietä kuntoon päällystämällä vielä ennen talvea, kertoo ylläpitoasiantuntija Jukka Heikkilä Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.
Päällystystyöt alkoivat maanantaiaamuna ja jatkuvat ensi viikon tiistaihin saakka kello 6—20 välisenä aikana. Perjantaina töissä pidetään tauko.
Liikenteelle aiheutuu päällystystyöstä ja samaan aikaan edelleen käynnissä olevasta vesiputkityömaasta johtuen haittaa. Päällystystyömaan kohdalla liikennettä ohjaavat liikennevalot.
Päällystyksessä käytetään sekä kustannuksia että materiaalia säästävää menetelmää.
—Kun rouhimme neljän sentin syvyydeltä vanhaa asfalttia ensin pois ja käytämme sen raaka-aineena, massaan tarvitsee lisätä vain vajaa neljännes uutta asfalttia, kertoo työnjohtaja Harri Rannikko.
Kun perinteistä menetelmää käyttäen uutta asfalttimassaa tarvittaisiin noin sata kiloa neliölle, nyt pärjätään 23 kilolla.
Työmaa liikkuu viiden metrin minuuttivauhdilla. Edellä kulkee kolme lämmitysautoa, joilla tienpinta lämmitetään 4—5 sentin syvyydeltä noin 200—250 asteen lämpöiseksi. Perässä seuraa sekä tietä rouhiva että massan levittävä kone.
Kustannuksiin menetelmällä on suora vaikutus.
—Hinta laskee suurinpiirtein kolmanneksella, arvioi Rannikko.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.