Ruokaa ja retkiä lähelle

7.9.2010 08:49 Ensin piti yöpyä ulkona vain 12 kertaa, aina täysikuulla. Sitten homma lähti lapasesta. —Ennen toista täysikuuta olin nukkunut luonnossa jo kymmenen yötä, naureskelee Petri Hautala.

Keittiön pöydällä kiiltelee upouusi kirja Tuulenhuminaa. Elämyksiä luonnossa. Se syntyi Hautalan retkistä luontoon, nautinnonhalusta ja rakkaudesta hyvään ruokaan.
—Kun lähden retkelle, pakkaan aina mukaan posliinilautasen ja kunnon tyynyn. Ne vievät tietysti ison tilan repusta, mutta vaiva kannattaa nähdä.
Hautalan retkireppuun sujahtavat myös kotona tarkasti mitatut ja pieniin purkkeihin mitatut ainesosat päivän ateriaa varten. Samppanja-tryffelirisoton, punajuurignoccit, mansikkagazpachon tai aniksella ja fenkolilla maustetun nokkoskeiton Hautala valmistaa trangialla luonnossa.
—Eihän retkellä perille päästyä ole juuri muuta tekemistä kuin luonnon ihmettely. Siinä ehtii helposti kokata hyvää ruokaa, eikä yksikään ravintola pysty tarjoamaan niin hienoa ympäristöä syömiselle.

Katso lähelle uusin silmin

Lopulta ulkona nukuttuja öitä kertyi liki parisataa. Hautalan retkeily ei kirjan valmistumiseen tietenkään lopu. Mies kouluttautuu paraikaa luonto- ja eräoppaaksi, ja tulevaisuudessa elanto on tarkoitus irrottaa luonnosta.
Hautala puhuu lähiretkeilyn puolesta. Oman retkeilyreviirin rajat kulkevat suurinpiirtein Uudenkaupungin, Yläneen ja Nauvon väliin jäävällä alueella. Kotoa Vahdolta matkaa kohteeseen saa kertyä seitsemisenkymmentä kilometriä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Kuhankuono ihan kotitalon naapurissa.
—Sehän on kuin pikku-Lappi. Ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen uutta.
Kaupunkilaiselle Hautala antaa vinkin katsoa puistoja ja pururatoja uusin silmin.
—Esimerkiksi Vartiovuori Turussa on mainio päiväretkeilypaikka, ja Runosmäessä pururadan keskellä on mainio alue. Ja jos se miellettäisiin retkeilypaikkana, siellä voisi nähdä muitakin kuin koiranpissattajia ja kaljapullonkerääjiä.
Elämykset elämään löytyvät nekin läheltä, kun vain osaa katsoa eikä sekoita pelkoa ja jännittämistä toisiinsa.
—On hienoa hiihtää meren jäällä, jossa kukaan ei ollut sinä talvena vielä käynyt. Jatkuvasti on pieni jännitys siitä, kestääkö jää ja toisaalta tietää, että on turvassa.
Sama on susien kanssa: ne ovat jännittäviä, mutta pelätä niitä ei tarvitse.
—Kun on nukkunut sata yötä Kuhankuonolla susilauman ydinreviirillä, eikä kertaakaan ole nähnyt sutta vaikka on kuullut niiden ulvovan, ymmärtää, että sudet pelkäävät ihmistä ihan loppuun saakka.
Yksi on selvää: ihmisen on muistettava kunnioittaa luontoa.
—Joka kerta kun ihminen menee luontoon, sinne jää vähintään hajujälki. Eläimet vaistoavat, että heidän alueellaan on käyty, ja jo yksi käynti väärässä paikassa väärään aikaan voi lopettaa kotkaparin pesimisen.

- Mari Kokkonen