UUTISET

Tässä tulee varsinainen voimakaksikko

2.9.2010 08:49 Kirkkoherra Pasi Salminen ja hänen Anu-vaimonsa ovat saaneet niin mojovan kuntoilukipinän, että heidät valittiin valtakunnan Voimakaksikoksi Yleisradion ja Suomen Urheiluliiton haastekampanjassa. Kunto on noussut kummallakin puolessa vuodessa, mutta aviopari uskoo, että asenne ratkaisi heidän voittonsa kovakuntoisessa porukassa.

—Olemme olleet naimisissa pian neljännesvuosisadan ja vasta nyt ruvenneet liikkumaan yhdessä. Se on tehnyt hyvää parisuhteelle, mikä on suurin mahdollinen voitto, sanoo Pasi Salminen.
Ennen naimisiinmenoa molemmat olivat aktiivisia urheilijoita. Anu Salminen, 44, oli intohimoinen jazz-tanssija, ja Pasi Salminen, 48, harrasti pikajuoksua Turun Urheiluliitossa. Lasten myötä liikkuminen jäi aina vaan vähemmälle.
—Päässämme on pitkään muhinut ajatus, että olisi pakko tehdä jotain. Itse olen taistellut painoni kanssa parikymmentä vuotta. Pasilla papin kahvitteluvelvollisuudet ovat alkaneet näkyä vyötäröllä vasta viime vuosina, kertoo Anu Salminen.
Nyt perheen neljästä lapsesta nuorinkin on jo 10-vuotias ja voi jäädä isompien sisarusten hoivaan siksi aikaa, kun vanhemmat lähtevät reippailemaan. Tekosyitä on enää vaikea keksiä, eikä se ole edes tarpeen, sillä Salmiset ovat löytäneet liikunnan riemun.
—Lähdemme ex tempore pyöräretkelle tai lenkille. Kesällä iloitsimme erityisesti lasten kanssa liikkumisesta ja otimme vedessä peuhaamisenkin kuntoilun kannalta. Emme harrasta mitään sellaista, missä ei pysty juttelemaan samaan aikaan, joten tämä on meitä yhdistävä juttu, toteaa Anu Salminen.
—Kun on päässyt tähän ikään, ei tarvitse enää kilpailla keskenään, säestää aviomies.

Pappilan pihalla sulkkiskenttä

Kun Voimakaksikko-kandidaatit ihan aluksi pantiin kuntotesteihin, Anu Salminen ei onnistunut tekemään ainuttakaan vatsalihasliikettä. Kahden kuukauden kuluttua heidät testattiin uudelleen ja nainen teki 13 vatsalihasliikettä puoleen minuuttiin.
—Olen tajunnut, että pienestäkin liikunnasta on hyötyä. Esimerkiksi siitä, että tekee vatsalihasliikkeitä aamulla ennen kuin menee herättämään muuta perhettä. Kunto kohoaa pienistäkin pyrähdyksistä ja kaikki on kotiinpäin, hän toteaa.
Kilpailijoilla oli mahdollisuus kokeilla eri liikuntalajeja ammattilaisten opastuksella. Salmiset uivat, hiihtivät, sauvakävelivät ja jumppasivat — ja voittivat siinä sivussa Turun radion isännöimän maakunnallisen kilpailun.
Loppukilpailuun eteni 18 maakunnallista voittajakaksikkoa. Tässä vaiheessa Ruskon Salmisten lajiksi määrättiin sulkapallo, jonka perusteita heille opetti paraislainen SM-mitalimies Eetu Heino. Samalla pariskunnalle löytyi yhteinen laji, jossa he ovat suhteellisen tasavertaiset ja jossa kummallekin tulee hiki.
Helsingin loppukilpailuun kokoontui huippukuntoisia kaksikoita. Kun Salmiset tajusivat, että yksi pariskunta oli tullut finaaliin polkupyörillä Porista saakka, he ajattelivat, ettei tässä ole mitään saumaa pärjätä. Mutta voittohan sieltä tuli ja palkinnoksi 4.000 euron lahjakortti unelmien liikuntamatkan toteuttamiseksi.
—Tässä ei sitten haettukaan Suomen kovimpia urheilijoita. Osaltaan voittoon vaikutti varmaan se, että Suomessa on tuhansia meidän kaltaisia aviopareja, joilla liikunta on unohtunut arjen pyörityksessä.
Pappilan pihanurmelle on pystytetty sulkapallokenttä, jossa Salmiset pelaavat itse kehittämällään tyylillä. Sen sijaan, että he yrittäisivät tehdä pisteitä, he antavat toisilleen hyviä syöttöjä ja pyrkivät pitämään pallon ilmassa mahdollisimman pitkään.
—Sulkapallossa on vähän sama homma kuin avioliitossakin: pitää ottaa toinen huomioon, he tuumaavat.

- Elina Lavonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.