UUTISET

Ilmasta rahaa on pikkutuhma slapstick

22.6.2010 13:17 Liedon kesäteatterin tämän kesän näytelmä ei ole se perinteisin koko perheen kesäteatteriesitys. Hyvä niin.

Kari Hiltusen ohjaama Ilmasta rahaa on farssi, joka paitsi irvailee yhteiskunnan holhousmentaliteetille ja byrokratialle, myös leikittelee pikkutuhmuuksilla ja sukupuolirooleilla. Huumori on roisia ja tuntui välillä lipsahtavan ohi myös aikuisyleisöltä.
Viime vuodesta tiivistetty katsomo ja pienempi näyttämö mahdollistivat vilkkaaseen vuoropuheluun perustuvan näytelmän toteuttamisen. Isommalla lavalla hengästyttävää sanailua olisi joutunut seuraamaan pinnistellen, nyt katsoja tunsi katselevansa sisään tapahtumien keskipisteenä toimivan asunnon ikkunasta.
Niin, tapahtumien. Kuten Kelan tarkastaja Herra Jenkanen (Jukka Koskinen) sanoo: "Siilitie 34:ssä asuu kovin huono-onnista, jopa kirottua väkeä".
Näytelmän ytimessä on kaksikko Erkki Joutsen (Kaleva Pekonen) ja Jorma Rusanen (Sami Olander), joiden sanailusta selviää ensimmäisellä puoliajalla mistä on kyse. Joutsen pyörittää kovin huteralta tuntuvaa tukihuijausta, jolla nettoa 40.000 euroa vuodessa, verottomana tottakai. Rakennelma alkaa luhistua, kun tarvitaan kuvitteellisen vuokraisännän allekirjoituksia.
Pekosen ja Olanderin sanailua seuraa mielellään, vaikka tuskailu ja ovien paiskominen koetteleekin välillä tärykalvoja. Tarkastajaksi roolitettu Jukka Koskinen on tismalleen roolihahmonsa näköinen ja oloinen, samoin rääväsuinen Liisa Joutsen (Salla Vahtera) ja Tohtori Kapanen (Riitta Leivonen). Vahteralle erikoismaininta myös rohkeudesta, kesäteatterissa näkee lähes paljasta pintaa harvemmin.
Jos ensimmäinen puoliaika menee odotellessa, toisella puoliajalla Ilmasta rahaa lähtee hanskasta. On transseksuaalista pukeutumista, elävältä hautaamista, yhdet iltapäiväkännit ja bennyhillmäistä ympyräjuoksua. Loppu on tietysti onnellinen.
Sadekuuro tai puuskainen tuuli eivät häirinneet näytelmän seuraamista. Pakaralihaksille kaksi 70 minuutin puoliaikaa olivat koettelemus, Ilmasta rahaa on kesäteatterinäytelmäksi turhan pitkä.
 

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.