UUTISET

Lentokieltoa raotettiin maanantaina

20.4.2010 10:18 Turun ja Tampereen lentokentät avattiin maanantaina puoliltapäivin. Finnairin New Yorkista saapunut lento ohjattiin poikkeuksellisesti Helsinki-Vantaalta Turun lentokentälle, jonne koneen odotettiin laskeutuvan puoli viideltä iltapäivällä. Helsinki-Vantaan lentokenttä avattiin kuitenkin kello 15—23 väliseksi ajaksi ja New Yorkin kone pääsi laskeutumaan alkuperäiseen kohteeseensa.

Islannissa purkautuvan Eyjafjöll-tulivuoren levittämä vulkaaninen tuhka on lamauttanut Pohjois- ja Keski-Euroopan lentoliikenteen täysin viime viikon perjantaista alkaen. Suomen lentoliikenne on ollut kokonaan pysähdyksissä torstai-illasta saakka. Sunnuntaina Islannin meteorologisen keskuksen tekemien mittausten mukaan tulivuorenpurkaus oli kuitenkin laantumassa ja tuhkapilvi kohosi enää vajaan kolmen kilometrin korkeuteen.
Ruskon seurakunnan kanttori Sauli Hannuksela vaimoineen matkusti viime viikon torstaina Istanbuliin ja on siellä yhä.
—Tarkoitus oli viettää viikonloppuloma täällä ja palata Suomeen sunnuntaina. Toisin kävi, täällä ollaan edelleen, Hannuksela kertoi eilen puhelimitse Istanbulista.
Hannukselat ja kaksi tuttavapariskuntaa ovat olleet itse aktiivisia Suomeen paluun järjestämisessä. Hotellin vastaanottovirkailijat ovat pyrkineet auttamaan asiakkaitaan kykyjensä mukaan, toistaiseksi kuitenkin tuloksetta. Alunperin seurue pyrki suuntaamaan Keski-Eurooppaan, esimerkiksi Saksaan, josta Suomeen pääsee vesiteitse. Keski-Eurooppa on kuitenkin jumissa.
—Tämänhetkisen suunnitelman mukaan olemme tilaamassa turistibussia Suomesta meitä noutamaan. Keskiviikkoiltana pitäisi olla Bulgarian rajalla, jossa bussi olisi odottamassa, mutta mitään varmaa ei voi vielä sanoa, Hannuksela sanoo.
Aurinkoisella Istanbulissa ei ole varsinaisesti mitään hätää, mutta kotona odottavat lapset ja työt.
—Porukassa on yrittäjiä, joiden firmat odottavat Suomessa johtajiaan. Puhelinlinjat käyvät kuumina jatkuvasti. Stressaaminen ei kuitenkaan auta mitään.
Jos Hannuksela ei ensi sunnuntaiksi kotiin ehdi, jumalanpalvelusta vietettäneen Ruskolla ilman urkusäestystä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.