Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

30.3.2010 08:58 Liedon Parmalla oli hyvät lähtökohdat sunnuntain ratkaisuotteluun, mutta sauma jäi lopulta käyttämättä ja nousu ykkössarjaan jäi haaveeksi.
Vierasjoukkue Team Länsi-Savo Mikkelistä tuli otteluun aivan erilaisella ilmeellä kuin viime viikolla kotipelissään. Toinen osaottelu kääntyikin kauden ennätysyleisön edessä vierasjoukkueelle puhtaasti 0—3 (24—26, 23—25, 27—29). Kuten eräpisteistä näkyy, erät olivat erittäin tasaisia, mutta Parma ei oikein missään vaiheessa saanut otetta ottelusta.
Koska Parma oli voittanut ensimmäisen osaottelun Mikkelissä, oli edessä nousun ratkaiseva lisäerä. Siinä vieraat karkasivat heti alussa johtoon, joka piti loppuun asti. Lisäerän voitto ja nousu ykkössarjaan kirjattiin Team Länsi-Savolle 15—25.
Parmalaisten päät olivat pelin jälkeen painuksissa, sillä nousun eteen tehty kova työ valui hukkaan viimeisessä ratkaisuottelussa. Seuran puolesta koko kausi oli hoidettu mallikkaasti ja kaikki avaimet nousuun olivat sunnuntaina paikalla olleiden pelaajien käsissä. Valitettavasti tällä kertaa liian monelle pelaajalle sattui huono päivä samaan aikaan.
Parman ottelutapahtumissa on käynyt hyvin yleisöä — sunnuntainakin noin 250 henkeä — ja tunnelma on aina ollut hyvä, joten sarjanousu olisi ollut hyvä palkinto tehdystä työstä joukkueen lisäksi myös seuralle ja katsojille.
Toivottavasti paha pettymys painuu unohduksiin tulevien viikkojen aikana ja jo kevään aikana nähdään taas lentopalloilijoita hikoilemassa Lietohallin parketilla uusi kausi ja uudet kujeet silmäkulmissaan.
-
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.