UUTISET

Erikasson kartutti kassaansa Joensuussa

23.3.2010 09:31 Vahtolainen Erikasson toisti vuoden takaisen temppunsa ja voitti lauantaina Joensuussa Karjalainen-ajon. Kymppitonnin arvoinen voitto tuli melko eleettömän helposti. Ohjastaja Harri Koivunen varmisti, että muut pysyvät takana.

Valmentaja Bella Varjonen kertoi Joensuussa, että Erikasson saatetaan ilmoittaa toukokuun lopulla Ruotsin Solvallaan pohjoismaiseen kylmäverikilpailuun. Seuraavan kerran ori juoksee ensi lauantain Kaustisen pelimanni-ajossa.
Voitto Erikassonilla ei jäänyt Joensuussa lietolaisen Koivusen ainoaksi rahastartiksi. Koivunen ohjasti Haastajadivisioonan finaalissa Amazing Sunrisen 3.000 euron arvoiselle kakkossijalle. Sitävastoin kylmäveristen Huippudivisioonassa Koivusen ajama suosikki Lars laukkasi ja hylättiin.
Perjantaina Forssassa Koivunen ajoi ykkössijan viime vuonna voittoja putkeen tehtailleella Ranch Get Onilla. Hyvin on alkanut tämäkin vuosi: neljä kilpailua, kolme voittoa. Forssassa Koivunen ajoi lisäksi kakkoseksi Max Moonlightilla ja kolmosrahat Mintmarkilla. Lietolaisen Stall Femtis Iverin omistama ja Kari Kallionpään valmentama Frida Iver voitti oman lähtönsä. Moisiolaisen Janne UImaksen valmentama Touch Me Not oli Antti Teivaisen ajamana kolmas yhdessä Pilvenmäki Specialin karsintaerässä.
Ponilähdössä nähtiin seuraavan sukupolven Koivunen, kun Olli Koivunen ajoi kakkoseksi Ponikujan Lucky Lukella.

Metsämäki joutui perumaan

Maarian Metsämäessä piti ravattaman kaikkien aikojen ensimmäiset lauantai-illan ravit, mutta äkkiä tullut lämpöaalto sulatti radan epätasaiseksi.
Koska kilpailijoiden turvallisuus olisi radalla vaarantunut, päätös ravien peruuttamisesta jouduttiin tekemään lauantaiaamuna.
Illan ohjelmassa olisi ollut kymmenen lähtöä.
 

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.