UUTISET

Lietolainen Juhapekka Haaranen suomalaisten rauhanturvaajien joukossa Tshadissa

11.3.2010 10:15 Keski-Afrikan Tshadissa on käynnissä rauhanturvaoperaatio, jolla pyritään rauhoittamaan Tshadin ja Sudanin levotonta rajaseutua. Darfurin alueella Sudanissa vuonna 2003 alkaneissa väkivaltaisuuksissa on YK:n arvion mukaan kuollut jopa 300.000 ihmistä. Kotinsa on joutunut jättämään 2,5 miljoonaa ihmistä, joista noin 200.000 on paennut rajan yli Tshadiin.

Suomesta Tshadissa on tällä hetkellä 78 rauhanturvaajan ryhmä. Suomalaisten joukko ei koostu pelkästään sotilaista. Mukana on marraskuun alusta ollut myös lietolainen erikoissairaanhoitaja Juhapekka Haaranen.
—Olin rauhanturvaajana sairaanhoitajan tehtävissä Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 2006. Silloin päätimme yhdessä tutun lääkärin kanssa, että jos Afrikka vielä kutsuu, lähdemme uudestaan. Täällä siis ollaan, Haaranen muistelee sähköpostitse kaakkois-Saharasta.
40-vuotiaan Haarasen siviiliammattina on ollut edelliset kymmenen vuotta Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osasto. Erikoissairaanhoitajan sotilasarvo rauhanturvatehtävissä on luutnantti, vaikka tehtävät eivät olekaan sotilaallisia.
Olot Tshadissa eroavat Tyksin teho-osastosta radikaalisti. Poikkeusoloissa sairaanhoitajalta vaaditaan poikkeuksellista venymistä. Haaranen vastaa esimerkiksi kaikesta suomalaisten lääkintämateriaalista, Tyksissä moisen tehtävän hoitavat aivan muut ihmiset.
—Suomalaisen sairaanhoitajan työaikaa noudatetaan, eli 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Arkena pyöritetään irlantilais-suomalaista sairaalaa ja joka toisella viikolla suomalaisilla on viikon kestävä helikopterievakuointivalmius.
Normaalilämpötila Tshadissa on 45—50 astetta. Satanut ei ole ainakaan kolmeen kuukauteen, joten ilma on sakeanaan punaisenruskeaa hiekkapölyä.
—Jokaisella sotilaalla on vastuu huolehtia omasta nesteytyksestään. Minimimäärä nestettä on 4—6 litraa vuorokaudessa, ongelmia on tullut lähinnä joukkojen vaihtuessa. Nesteytystä on jouduttu muutamalle sotilaalle antamaan, Haaranen kertoo.
Vasta saapuneet sotilaiden elimistöt eivät ole vielä tottuneet hurjiin helteisiin. Alkuun vettä voi kulua kymmenenkin litraa päivässä, kunnes elimistö rauhoittuu ja mukautuu uusiin olosuhteisiin.
Muut tehtävät ovat tavallaan normaaleja: vatsatauteja, iho-ongelmia, rakkoja ja ihottumia.
—Yksi suomalainen on evakuoitu onnettomuuden seurauksena Suomeen asti. Muutama sotilas on jouduttu siirtämään korkeamman tason sairaalaan Abéchéén, lähimpään kaupunkiin, Haaranen listaa.

Karu maa, hymyilevä kansa

Juhapekka Haaranen palaa Suomeen ja Lietoon maaliskuun puolivälissä. Kotona odottavat vaimo, kolme poikaa ja yksi tytär. Joko koti-ikävä polttelee?
—Aika on mennyt kuin siivillä. Koko ajan on ollut pientä tekemistä ja vapaa-ajan kuntoilumahdollisuudet ovat hyvät. Olosuhteet ovat täällä aivan loistavat, yhteydet Suomeen toimivat sähköpostilla ja puhelimella, joten koti-ikävä ei ole päässyt pahasti iskemään. Neljä ja puoli kuukautta on lyhyt aika, Haaranen sanoo.
Tshadin kulttuuri ja arki eivät voisi Suomen vastaavista enempää erota. Karussa, kuivassa ja ankarassa maassa ei juuri mikään kasva. Jatkuva pelko janjaweedien, eli ryöstelevien puolisotilaallisten joukkojen, saapumisesta pelottaa.
—Silti aina, kun tapaan paikallisia ihmisiä, näen hymyileviä kasvoja. En ole nähnyt ainoitakaan väärinpuolin olevia kasvoja. Nostan hattua näille ihmisille, enkä ymmärrä mistä he elantonsa täällä repivät, Haaranen ihmettelee.
Paluulento on maaliskuun puolivälissä, tosin Afrikassa lentojen aikataulut ovat lähinnä viitteellisiä. Lähes 50-asteiselta hiekka-aavikolta kevättalviseen Lietoon, mitä aiot tehdä ensimmäiseksi?
—Alkuun on neljän viikon palautusjakso Suomessa, eli käytännössä lomaa. Sen ajan vietän perheen parissa, josko vielä ehtisi lasten kanssa luistelemaan. Vaimonkin seurasta aion nauttia, Haaranen lupaa kotijoukoille.
Töiden Tyksissä on määrä jatkua huhtikuun puolivälissä. Afrikka, sen ongelmat ja rauhanturvaoperaatiot eivät ole kuitenkaan katoamassa. YK:n alaisuudessa toimivat suomalaisjoukotkin ovat Tshadissa "toistaiseksi".
—Kuka tietää, ehkä Afrikka vielä kutsuu takaisin.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.