Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.3.2010 09:51 Rivitaloasunto tuhoutui Liedossa lauantaiaamuna rajussa tulipalossa täysin. Tulipalo sai alkunsa aamuyhdeksän aikoihin rasvakattilasta ja levisi erittäin nopeasti hormia pitkin talon ullakolle. Palokunnan saapuessa paikalle kattorakenteet olivat jo täysin tulessa.
Vuonna 1944 syntynyt nainen ja 1936 syntynyt liikuntarajoitteinen mies pääsivät pelastautumaan palavasta asunnosta itse.
Palokunta oli paikalla peräti 16 auton voimin. Niistä kuusi oli varattu sairaankuljetukseen. Suuronnettomuudelta kuitenkin vältyttiin eikä kukaan loukkaantunut vakavasti.
—Palokunta keskittyi ensivaiheessa palon rajaamiseen niin, ettei se pääse leviämään naapurihuoneistoihin, kertoo sammutustöitä johtanut palomestari Marko Ahtikivi Varsinais-Suomen oluepelastuslaitokselta.
Hanhenkaarella 1980-luvun alussa rakennetussa rivitalossa on 11 asuntoa. Muihin asuntoihin tuli savuvahinkoja.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.