Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.3.2010 09:49 Vahdontietä Runosmäen suunnasta ajava hämmästyy Raision puolelta Ruskon kunnan alueelle tullessaan, kun tien varressa oleva liikennemerkki varoittaa yksityistiestä, jossa saa ajaa omalla vastuulla.
Liikennemerkin lisäkilvessä muistutetaan rajoitetusta kunnossapidosta, vaikka tie on ihan samalla tavalla hoidettu kuin muutama metri aiemmin Raision puolellakin. Samanlainen merkki on Vahdontien ja Kuninkojantien risteyksessä vanhalle Vahdontielle Runosmäkeen päin kääntyville.
Liikennemerkit tulivat paikoilleen viime syksynä. Kyse on yksityisestä alueesta, vaikka Raision kaupunki tietä hoitaakin. Ruskon kunta asennutti liikennemerkit, koska se ei ole tienpitäjä, joka saattaisi joutua korvausvelvolliseksi, jos tien kunnosta johtuen ajoneuvoille sattuisi vaurioita.
Tien varrella asuva ja konepajayritystä vetävä Jorma Raiko sanoo asian juontavan 1990-luvun alusta, jolloin Ohikulkutie valmistui nykyiselle paikalleen.
—Tiehallinto katsoi silloin, että uusi tie on riittävä yhteys, eikä tätä osaa Vahdontiestä tarvittaisi yleisenä tienä, Raiko sanoo.
Lisäksi suunnitelmiin oli piirretty jo uusi Kuninkaanväylä yhteytenä Kuninkojantielle. Tosin sen valmistumiseen meni lähes kaksi vuosikymmentä. Uusi yhteys on ollut käytössä vasta jonkin aikaa.
Raiko sanoo, ettei alueella ole varsinaista yksityistietä eikä kulkua tiellä ole yritettykään estää millään tavalla. Liikenne on jyrännyt Rotanvuoren ohi vanhaan mallin. Ruskon suunnasta tulevat oikaisevat tuttua tietä pitkin yhtä tottuneesti Ohikulkutielle, Turun Lyseolle, Kärsämäen hautausmaalle tai Tampereen valtatielle kuin ennenkin.
Kuninkojan päässä Runosmäkeen opastetaan tienviitoin juuri Vahdontien kautta eikä Kuninkaanväylää pitkin. Vilkkaassa käytössä oleva tie kulkee kuitenkin periaatteessa tonttialueella: tonttien rajat ovat tien keskiviivalla.
—Tätä ei ole koskaan oikein selvitetty loppuun saakka. Tie on ollut koko ajan käytössä. Nyt juuri tosin bussit alkoivat kulkea uuden Kuninkaanväylän kautta, Jorma Raiko sanoo.
Kaavan puute perimmäinen syy
Ruskon kunnaninsinööri Kimmo Niemi sanoo perimmäisen syyn epämääräiseen tilanteeseen löytyvän siitä, että Ruskon aluella kunnan tässä nurkassa ei ole kaavaa.
—Turun ja Raision alueella tie on muuttunut kaavatieksi, mutta meillä se on jäänyt periaatteessa yksityistieksi. Tosin tiekuntaa ei ole, eikä tie saa yksityistieavustusta. Se on vain tie, joka kulkee yksityisten tonttien kautta.
Koska kyse ei ole kaavatiestä, josta kunta kantaisi vastuun, kunta laittoi tieosuuden molempin päihin yksitystiestä kertovat liikennemerkit.
—Viime kesänä sattui yksi tapaus, jossa ajoneuvoon aiheutui vaurioita tiessä olleesta reiästä. Kuntaa vaadittiin vastuuseen, mutta kunnalla ei ole velvollisuuta vastata toisten alueella sattuneista vahingoista.
Raisio hoitaa Ruskon puolella olevan tienpätkän aurauksen. Osuus on myös valaistu.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.