Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.3.2010 09:48 Uusi Paattisten koulu pysyy Turun koulurakentamisen ykköshankkeena. Koulu pyritään saamaan valmiksi ensi vuonna. Turunopetuslautakunta tarkastelee investointilistaa huomisessa kokouksessa. Jossain märin on muutettu rakennuskohteiden priorisointia ja joidenkin hankkeiden valmistumisvuositavoitteita, mutta Paatista ne eivät koske.
Paattisten koulun maksimioppilasmääräksi on laskettu 230 oppilasta. Kustannusennuste on vajaat 7,8 miljoonaa euroa. Kustannusarviossa on mukana koulutilojen lisäksi päivähoito-, neuvola-, kirjasto- ja keittiötilat, jotka sisältyvät hankesuunnitelmaan.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Paattisten koulun hankesuunnitelman kokouksessaan syyskuussa 2008. Lisäksi valtuusto päätti, että mahdollisuudet toteuttaa Paattisten koulu ns. matalaenergiatalona ja hyödyntää energialähteenä uusiutuvia energiamuotoja selvitetään. Lämmön tuottajina selvitetään ainakin hake, aurinkoenergia sekä maa- tai ilmalämpö.
Paattisten koulun rakennussuunnittelu on käynnissä Tilaliikelaitoksen johdolla. Kreivilän ja Paavolan koulut on jo yhdistetty hallinnollisesti. Vanhat koulutalot suljetaan kesällä 2011, kun Paattisten uusi koulu valmistuu.
Yli-Maaria viidennellä sijalla
Yli-Maarian koulu on hankelistalla viidenneksi kiireisin rakennuskohde. Kaupunginhallitus päätti kesäkuussa 2006, että Yli-Maariaan rakennetaan uusi, vuosiluokat 1—6 käsittävä koulu, joka aloittaa toimintansa 1.8.2011. Sittemmin aikataulua on venytetty. Nyt valmistumisvuosi tälle 8,3 miljoonan euron rakennukselle on 2014. Tilaa tulisi 276 oppilaalle.
Koulu tulee suunnitella niin, että se voidaan tarvittaessa laajentaa vuosiluokat 1—9 käsittäväksi yhtenäiskouluksi.
Kaikista tutkituista vaihtoehdoista Yli-Maarian Vakiniittuun sijoittuva uudisrakennus on toiminnalliselta kannalta todettu parhaaksi ratkaisuksi. Tontti on sijainiltaan erinomainen liikenneyhteyksiensä vuoksi, maa on kaupungin omistuksessa ja se on mahdollista kaavoittaa Y-rakennusten alueeksi ja varmistaa kaavoituksen yhteydessä riittävä rakennusoikeus.
Alueen oppilasmäärän kasvu on parina viime vuotena hidastunut, mikä on tehnyt mahdolliseksi hankkeen valmistumisaikataulun tarkistamisen. Mikään tekijä ei kuitenkaan tässä vaiheessa edellytä hankkeesta luopumista.
Moision koulun tilat on mitoitettu kaikkiaan 375 oppilaalle. Lukuvuonna 2009—2010 koulussa on 277 oppilasta, ja tämän hetkisten arvelujen mukaan koulussa on ensi syksynä noin 300 oppilasta. Kasvuvaraa on näin ollen noin 75 oppilaalle. Tilat riittävät näillä näkymin vuoteen 2014.
Yli-Maarian koulun hankesuunnitelma on valmisteilla. Suunnitelman on tarkoitus valmistua ensi syksynä. Rakennukseen sijoittunevat myös neuvola- ja kouluterveydenhoitotilat sekä kirjasto- ja päivähoitotilat. Myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on ollut kiinnostunut hankkeesta ja osallistunut hankesuunnitelmaneuvotteluihin.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.