Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.3.2010 09:47 Yksi iso nimi on tehokkaampi magneetti kuin kolme vähän pienempää. Redrama, Smak ja Deep Insight saivat perjantai-iltana liikkeelle noin 450 kuulijaa, kun vuosi sitten rapartisti Cheek yksin veti Lietohalliin yleisöä noin 700 ihmisen verran. Liedon Vertti-vertaistiedottajien järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa jäätiin tappiolle, eikä TYKS:n syöpälapsille nyt jäänyt annettavaa.
—Sellainen 550, laskee nuoriso-ohjaaja Kim Grönlund yleisömäärää, jolla olisi pystytty kattamaan konsertin järjestämisestä aiheutuneet kulut.
Oliko tämä siis tässä? Nyt tuli takkiin ja ensi vuonna ollaan vaan eikä tehdä mitään, ettei tule kuluja?
—Ei. Kyllä ensi vuonnakin konsertin saa järjestää, lupaa VIP-alueella illan ohjelmasta nauttinut Liedon sivistysjohtaja Päivi Väisänen-Haapanen.
—Nuorison hyväksi käytettävää Perhon perintörahaa on vielä jäljellä ja niillä tätä kustannetaan. Ja jos on rahoitusvaikeuksia, sitten mietitään, miten asiat saadaan järjestymään, sivistysjohtaja tuumaa.
Hyvä näin. Kun kerran vuodessa nuoret itse järjestävät toisille nuorille jotain näin hienoa, kannattaa kirstunpohjia kaivellakin.
—Nuorethan oppivat tässä vastuullisuutta, kun saavat itse suunnitella ja miettiä asioita, Väisänen-Haapanen muistuttaa.
Ehkä lipun hintaa voisi miettiä uudelleen? Viisi euroa kolmesta bändistä on nuortenkin mielestä halpa. Kymppikään ei olisi vielä paha, vai?
—Ei olisi, mutta toisaalta tässä tehdään myös nuorisotyötä ja kunta antaa taloudellista tukea nuorille lipun hinnassa, Grönlund muistuttaa.
Yhden tilalle kaksi
Yli neljänsadan nuoren liikkeelle saamista voi silti pitää hyvänä saavutuksena. Puolillaan olevassa salissa ensimmäinen bändi, Smak, on jo aloittanut ja napannut yleisön mukaan.
—Jotkut tytöt olivat jonottaneet tänne jo neljästä asti Smakin takia, kertoo Mirjami Koskinen, yksi Verteistä.
Lietohallin pihalla tyttöjoukolla on tunnelma korkealla. Joku on tullut Deep Insightin takia, toinen vannoo Redraman nimeen. Viimevuotista Cheekiä muistellaan kaiholla.
—Mää surullistuin, kun Aamupojat ei tullutkaan. Mutta ei se mitään, on täällä muitakin hyviä bändejä, tiivistää monen nuoren tunnelman Iina Kalamaa.
Alun perin esiintyjiä piti olla kaksi: Redrama ja Aamupojat. Julisteet oli jo painettu, kun Verteille tuli tieto Aamupoikien poisjäännistä. Tilalle saatiin Smak ja Deep Insight.
Einari Rajala ja Niklas Järvi odottavat sisällä Redramaa.
—Se on illan kohokohta. Kaverit ovat kehuneet sitä kovasti, vaikka lämppäribänditkin ovat olleet ihan jees. Aamupojat olisi ollut kyllä huippu, pojat miettivät.
"Kauheaa juoksemista"
Verteille konsertin järjestäminen tarkoittaa mahdollisuutta päästä näkemään läheltä, miten homma toimii. Ilmaristen koululla työnjako on ollut sellainen, että nuoriso-ohjaaja Grönlund on hoitanut aikuisten hommat talousasioineen ja Vertit tiedotuksen. Apuna lietolaisilla on ollut koko Turun alueen Vertti-verkosto.
—Kauheaa juoksemista on ollut koko viikon, ei ehkä jaksaisi koko ajan tällaista, huoahtaa Koskinen, kun tapahtuma on saatu käyntiin.
—Kim on antanut meille vastuuta ja luottanut, että me hoidetaan hommat. Jatkossa osaa arvostaa, jos joku järjestää jotain. Yleensä vaan mennään paikalle ja ollaan, miten sattuu. Nyt tietää, ettei se muuten niin helppoa ole.
Nelihenkisessä Vertti-ryhmässä toiset ovat ottaneet painetta enemmän kuin toiset. Kaikkien mielestä konsertin järjestäminen ei ole mitään kovin vaikeaa, enemmänkin hohdokasta.
—Meillä oli nää skillsit jo aika valmiina. Oishan se kiva tehdä isona töitä isojen nimien kanssa, tuumaa Johann Laukka.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.