Suomen paras 2-päiväinen paikallislehti.
Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailu 2009.

4.3.2010 10:51 Turun kiinteistöliikelaitos vastasi tylyn lyhyesti paattislaisen kaupunginvaltuutetun Sakari Hihnalan (kesk.) vuosi sitten tekemään aloitteeseen kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi Säkyläntien varten Paattisilta Tortinmäkeen.
Kiinteistöliikelaitos totesi, että Säkyläntie on maantie, jonka rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa Liikennevirasto.
"Turun ympäristö- ja kaavoitusvirasto päivittää kevään 2010 aikana Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman, jossa määritellään kevyen liikenteen väylien rakentamisen kiireellisyysjärjestys. Selvityksen pohjalta kiinteistöliikelaitos laatii investointisuunnitelmat." Näin totesi kiinteistölikelaitos. Valtuustoaloite todettaneen loppuun käsitellyksi seuraavassa valtuuston kokouksessa.
Sakari Hihnala teki aloitteensa pyörätien toteuttamisesta elvytyshankkeena. Hän ehdotti, että Turun kaupunki kiirehtii tiehallintoa rakentamaan pitkään toivotun kevyen liikenteen väylän Paattisille Säkyläntien varteen Tortinmäkeen saakka. Hanke edellyttää kaupungin osallistumista kustannuksiin tiehallinnon käytäntöjen mukaisella rahoitusosuudella.
Hihnala muistutti, että kevyen liikenteen väylän jatkamisella Tortinmäkeen olisi myös yleisempää merkitystä, sillä sen avulla pääsisi kiinni Kuhankuonon retkeilyreitistön eteläisimpiin osiin.
- Rauli Ala-Karvia
Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailu 2009.