Suomen paras 2-päiväinen paikallislehti.
Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailu 2009.

4.3.2010 10:50 Ruskon kunta haluaa hallintokunniltaan toukokuun loppuun mennessä konkreettiset esitykset siitä, miten ne saavat aikaan mittavia säästöjä tai voivat lisätä tuloja vuonna 2012. Tavoitteena on saada kunnan talous pysymään tasapainossa vuonna 2012.
Tällä hetkellä vuoden 2012 taloussuunnitelma uhkaa jäädä peräti 1.678.700 euroa miinukselle. Vuosi on ensimmäinen, jolloin valtio ei enää maksa Ruskolle kuntaliitoksen perusteella noin miljoonan euron verran yhdistymisavustusta.
Talouden tasapainottamisen keinoiksi on aiemmin listattu verojen ja maksujen korottaminen, menojen ja uusien investointien karsiminen sekä tonttimyynnin vauhdittaminen. Verotulojen arvioidaan kasvavan jo tänä vuonna. Summaksi arvioidaan korkeintaan 1,2 miljoonaa.
Tähän mennessä hallintokunnat ovat löytäneet säästettävää tai lisätulomahdollisuuksia 210.000 euron verran. Kunnanhallituksen mielestä ehdotukset eivät kuitenkaan ole olleet tarpeeksi konkreettisia, joten lautakunnat joutuvat jatkamaan työtään.
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta on esittänyt, että Rusko aloittaisi yritystonttien kaavoittamisen mahdollisimman nopeasti ja tehostaisi asuinrakennustonttien markkinointia ja myyntiä ja tekisi yhteistyötä rakennusvalvonnassa Turun seudun kuntien kanssa.
Teknisen lautakunnan lääkkeitä rahapulaan ovat muun muassa vuotovesien selvittäminen ja hallinta, suunnitelmallinen kiinteistönpito ja oppilaspaikkojen lisääminen. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta etsisi säästöjä muun muassa erityisopetuksesta ja musiikin opetuspalveluista sekä kehittäisi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta panostaisi muun muassa kiinteistöjen kameravalvontaan.
- Mari Kokkonen
Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailu 2009.