UUTISET

Nymanille ja Koivuselle tuplavoitot

4.3.2010 10:41 Metsämäen ratavalmentajat olivat kovassa kurssissa maanantain raveissa. Matalilla palkinnoilla ilman kuvallista etäpeliä ajetut ravit toivat sekä Harri Koivuselle että Hannu Nymanille kaksi voittoa omilla valmennettavilla.

Nymanin maalipaaluhevosia olivat Fara Dero ja Hard To Stop, jotka voittivat myös edellisen kisansa.
Koivunen ohjasti ykköset Rapid Kingillä ja Eagle's Arrowilla. Lietolainen ohjastaituri ajoi kakkoseksi Marie Levaeaulla ja Callela Checkmatella.
Metsämäen treenareista kolmas, Arto Hammar, narutteli avauslähdössä kakkoseksi Kuusimäen Uunolla. Moisiolainen Janne Ulmas hankki kakkosrahat Barboy McTenkillä.
Illan viimeisen lähdön voitti vahtolaisen Pekka Salmisen valmentama Speed Future. Kari Rosimon ajamalle kaarinalaistammalle voitto oli uran ensimmäinen.  Kakkosia on kertynyt aiemmista lähdöistä neljä ja kolmossijoja kaksi. Samassa lähdössä lietolaisen Talli Tornadon tamma Annie Coger juoksi Seppo Markkulan ajamana kolmanneksi. Hevosta valmentaa Seppo Mäntyniemi.
Tiistaina ravattiin Tampereella. Harri Koivunen ajoi kahdesti neljänneksi Olli Lähtisen valmennustallin hevosilla, kylmäverisellä Göstalla ja lämminverisellä Jet Mariolla.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.