UUTISET

Kahdelle häirikkösudelle haetaan kaatolupaa

23.2.2010 09:38 Susialueen metsästysseurat ovat kokoontuneet ja päättäneet hakea kahdelle liian kesylle sudelle kaatolupaa Varsinais-Suomen riistanhoitopiiriltä. Petoyhdyshenkilöiden tietoon on tullut reilu sata häirikkösusien pihavierailuja, eivätkä kaikki edes ilmoita niistä eteenpäin.

—Jotain täytyy tehdä. Nämä ovat todennäköisesti viime vuotisia pentuja eivätkä pelkää ihmistä ollenkaan, Ari Kilpeläinen kertoo. Paattisilla asuva Kilpeläinen on yksi pyyntiluvan hakijoista. Lupia haetaan 140.000 hehtaarin alueelle, joka ulottuu Mynämäen, Pöytyän, Nousiaisten, Hinnerjoen ja Oripään alueelle. Lisäksi siihen kuuluu vielä osa Laitilasta.
—Susi on sellainen eläin, että jos se nähdään tänään Yläneellä niin se voi huomenna olla jo Mynämäellä, Kilpeläinen perustelee laajaa aluetta.
Kilpeläinen on kohtalaisen toiveikas lupien saamisen suhteen. Heillä on poliisin puolto lupahakemuksessaan, sillä poliisikin on joutunut käymään pihavierailujen jälkiä katsomassa.
Tienoon alueella on tavattu susi viimeksi alkutalvesta Tortinmäessä.
—Voi olla, että on muitakin. Kaikki eivät ilmoita niistä, hätistelevät vain pois, Kilpeläinen huomauttaa.
Jos omalla pihallaan havaitsee suden tai suden jälkiä, kannattaa olla mahdollisimman pian yhteydessä oman alueen petoyhdyshenkilöön.
—Hän tulee tarkastamaan jäljet ja varmistaa, että ne ovat suden, Kilpeläinen kertoo.
Jos luvat aikanaan irtoavat, sudenmetsästys aloitetaan ensimmäisestä selvästä pihavierailusta. Lumisella kelillä pystytään varmistamaan, että oikea eläin tulee lopetettua, koska jäljestäminen on helpompaa.
 

- Hanna Kolvanki



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.