Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

23.2.2010 09:37 Liedon kunnanhallitus esittää pohjaehdotuksena Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen kunnille, että neljä kuntaa muodostavat yhteistoiminta-alueen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävien järjestämiseksi. Tavoitteena olisi aloittaa toiminta vuoden 2012 alusta.
Härkätien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen toiminnasta vastaisi 11-henkinen Härkätien hyvinvointilautakunta, johon Lieto valitsisi viisi ja muut kunnat kaksi jäsentä. Liedon kunnan organisaatioon muodostettaisiin hyvinvointipalvelujen osasto.
Nyt Liedon kunta pyytää Marttilalta, Koskelta ja Tarvasjoelta vastausta ehdotukseensa maaliskuun 2010 aikana.
Liedon kunnanjohtaja Terhi Isotalon mukaan Liedon keskeinen tavoite on nivoa yhteen sosiaali- ja terveystoimen prosessit asiakkaan näkökulmasta.
—Erityisesti väestön ikääntymisen asettamat haasteet edellyttävät palvelutuotannon uudelleen organisointia, Isotalo esitti kunnanhallituksen kokouksessa.
Liedon kunnanhallitus suunnitteli pohjaehdotuksen yhteistoiminta-alueen So-Ten ohjausryhmän pyynnöstä. Ohjausryhmä päätti, että Liedon kunnanhallitus tekee pohjaehdotuksen ja lähettää sen muille kunnille helmikuun loppuun mennessä. Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen edustajat toivoivat, että pohjaehdotuksessa huomioitaisiin niiden tiedossa olevana ensisijaisena kantana Härkätien alue, kuntayhtymämalli sekä niin sanottu suppea sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen malli.
Seuraavaksi asiaa käsitellään Kosken, Marttilan ja Tarvasjoen kunnanhallituksissa.
- Hanna Kolvanki
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.