UUTISET

Penkkarit saattelivat abit lukulomalle

23.2.2010 09:33 Taas yksi ikäluokka uunista ulos. Torstaina vietettiin Suomen lukioissa penkinpainajaisia. Liedon lukion 78 abiturienttia olivat valinneet viimeisen koulupäivänsä teemaksi rakkaat "vihollisensa", ammattikoululaiset.

—Amis-lookkiin kuuluvat lippikset, wunderbaumit, karvanopat, keskiolut ja tietysti amisviikset, abiturientti Jani Hyytiäinen listaa.
Penkkaripäivänä Hyytiäinen ei kavereineen uskaltautunut ammattikoulun puolelle, vaan abit pysyttelivät visusti omalla maallaan lukiorakennuksessa.
—Vastakkainasettelu on jotenkin aina niin huvittavaa, teema valittiin oikeastaan provosointimielessä, abiturientti Elina Sairanen kertoo.
Abien rekvisiittana toimivat lähinnä haalarit, työhanskat, kypärät ja tietysti ne viikset.
Illalla abeja odotti abiristeily. Kaikki eivät olleet laivalle lähdössä, mutta suurin osa kuitenkin.
—Onhan se vähän pakollinen perinne, vaikea jättää väliin kun melkein kaikki ovat kuitenkin lähdössä. Risteilyn jälkeen on muutaman viikon lukuloman aika, mutta nyt tuntuu aika hyvältä. Koulunkäynti on ainakin tämän viikonlopun tauolla, Iivari Torvinen puhelee odottaessaan kuorma-autojen lähtöä Turkuun.
Liedon lukion rehtori Jyrki Saarnia katselee Torvisen kanssa lietolaisten nuorten juhlahumua nyt ensimmäistä kertaa.
—Ei tämä vielä haikealta tunnu. Haikeus tulee vasta kesäkuun lakkiaistilaisuudessa, Saarnia miettii.
Abi lähtee, vauva jää, niin tänäkin vuonna. Lukion vanhimpien valtikan ottivat torstaina haltuunsa vauvat.
—Tuntuu hyvältä, huomisesta alkaen olemme koulun vanhimpia. Huomiset vanhojen tanssit ovat hieno perinne, tanssipari on hyvä ja oppi suurin piirtein tanssimaankin, yksi vauvoista, Elina Lintuala hymyilee vauvojen laulaessa abeille läksiäislauluja.
Lukion pihasta abit suuntasivat Turkuun liittyäkseen muiden lukioiden kuorma-autojen letkaan. Matkan varrella poikettiin Kirkonkulman, Tapulikujan ja Loukinaisten kouluilla.
Jos jossain, niin kuorma-auton lavalla abien tämän vuoden teema oli omiaan. Toppahaalareissa ei tullut kylmä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.