Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

23.2.2010 09:32 Yleisurheilun suomalaiset huiput kisasivat viikonloppuna hallimestaruuksista Kupittaan urheiluhallissa. Lauantain ja sunnuntain aikana ratkaistiin Suomen mestaruudet kaikkiaan 28 kilpailussa.
Tienoon urheilijat esiintyivät SM-hallikisoissa vahvasti. Lauantaina tulessa oli Turun Urheiluliittoa edustava lietolainen Henna-Riikka Järvinen. Naisten kuulakisassa Järvinen otti SM-pronssia tuloksella 14,26, jääden kultamitalistakin vain 12 senttiä.
Sunnuntain kisapäivä oli tienoolaisittain vielä kiinnostavampi. 60 metrin aitajuoksussa Turun Urheiluliiton Juha Sonck voitti suvereenisti SM-hallikultaa. Sonckin aika 7,92 oli hyvä, kauden kotimainen kärkitulos. Hopealle ehtinyt Tampereen Pyrinnön Lassi Raunio jäi lyhyellä matkalla peräti kahden kymmenyksen päähän. Paremmin ottelijana menestyvän Liedon Parman Tero Sarkalan aitajuoksu-urakka päättyi alkueriin ajalla 8,55.
Turun Weikkojen lietolainen kestävyysjuoksija Tuomas Jokinen juoksi kovatasoisessa 3.000 metrin juoksukisassa toiseksi. Voiton vienyt GamlakarlIf:n Mikael Bergdahl juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 8.15,73. Jokinen tuli maaliin viisi sekuntia myöhemmin ajalla 8.20,82.
Päivän iloisimmasta yllätyksestä vastasi Liedon Parman seitsenottelija Maiju Mattila. Mattila osallistui SM-hallikisoissa naisten korkeushyppyyn ja otti kisasta tiukkojen vaiheiden jälkeen SM-hopeaa tuloksella 183. Voiton vei samalla tuloksella Alavuden Urheilijoiden Mari Sepänmaa, mutta Sepänmaa meni yli ensimmäisellään, Mattila toisellaan.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.