UUTISET

Puistolehmuksille kuolemantuomio

18.2.2010 12:53 Keskustan alueella leikataan tänä talvena maisemapuita maisemakuntoon. Liedon kunnan ja Varsinais-Suomen Tuorlan maaseutuoppilaitoksen yhteistyö hyödyttää sekä kuntaa että koulua. —Koulutettavilla on kova tarve päästä harjoittelemaan maisemapuiden leikkaamista käytännössä. Aiemmin olemme tehneet vastaavaa työtä Turussa ja Kaarinassa, nyt siis myös Liedossa, Tuorlan puistopuutarhuri Veli-Matti Malmström kiittelee.

Jos ovat opiskelijat ja opettajat tyytyväisiä, niin on myös Tuorlasta aikanaan valmistunut Liedon kunnan puutarhuri Tarja Toropainen.
—Meillä ei ole riittävästi henkilöstöresursseja jotta voisimme tehdä hoitoleikkauksia omana työnä. Nämäkin puut olisivat ainakin tältä talvelta jääneet leikkaamatta ilman tuorlalaisia, Toropainen vastaa.
Puolen tusinan opiskelijan ryhmä leikkaa paraikaa puistolehmuksia Karjatien varresta, entisen poliisilaitoksen vinoparkkipaikalta. Puut ovat arviolta 20-vuotiaita, eivätkä kerää ammattilaisilta kummempia kiitoksia.
—Lehmuksista näkee erittäin selvästi, ettei niitä ole leikattu ehkä koskaan aiemmin. Tässä vaiheessa virheitä ei voi enää korjata, ainoaksi vaihtoehdoksi jää puiden kaataminen ja uusien tuominen tilalle. Nykyisessä haaraisessa ja homesienisessä kunnossaan puut ovat vaarallisia ja rumia, toinen Tuorlan puutarhuri, arboristi Timo Järvinen tuomitsee.
Tilalle tuotaneen samaa, hyväksi kaupunkipuuksi todettua puistolehmusta.
Aiemmin tänä talvena sama ryhmä on leikannut Nuolemontien varren puistolehmuksen. Karjatien jälkeen kunnostetaan vielä Hyvättyläntien lehmukset, ensi talvena on Kirkkotien pihlajien vuoro.

Talvella raivataan ja suunnitellaan

Talvi on kunnanpuutarhurille sesongin ulkopuolista aikaa, mutta tekemistä riittää.
—Raivaamme tiealuiden varsia, suunnittelemme kevättä ja kesää etukäteen ja odottelemme lumen sulamista jotta pääsemme pensaiden kimppuun. Osa väestä on jäädyttämässä luistelukenttiä, Tarja Toropainen listaa.
Lieto on kasvava kunta, myös viheralueidensa osalta. Uusille asuinalueille tarvitaan myös leikkipuistoja ja ulkoilureittejä.
—Mietimme ja suunnittelemme uusia kohteita yhteistyössä kaavoittajien kanssa. Uusia leikkipuistoja perustetaan, mutta varmoja päätöksiä niistä ei ole vielä tehty.
Tuorlan puistopuutarhuri Veli-Matti Malmström näkee kasvavan kunnan ominaispiirteet nopeasti.
—Kun kulkee eri puolilla Lietoa, näkee selvästi kuinka uusi ja vanha kohtaavat. Se on puutarhurille todella haastava tilanne, mutta toisaalta myös mahdollisuus, Malmström rohkaisee.
Jatkossa ainakin puiden hoitoleikkaukset pyritään tekemään ajoissa.
—Tulemme mielellämme uudestaan jos vain päästetään, Malmström nauraa.
 

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.