Israelilainen tanssi on kokovartalorukous

18.2.2010 12:44 —Ei sillä ole väliä, mitä jaloissa tapahtuu. Naapuri vetää kyllä mukaan, sillä piirissä tanssia voivat kaikki: erikokoiset, -ikäiset ja –taitoiset. Tärkeintä on yhdessä iloitseminen, kertoo Jouni K. Pajunen.

On sunnuntai, ja meneillään on israelilaisen tanssin kurssi. Toisilleen tuntemattomista ihmisistä muodostunut ryhmä heittää estot nurkkaan ja vapautuu villiin, yhteisölliseen tanssiin. Tunnelma salissa on käsin kosketeltavan vapautunut.
—Suomalaiset ovat tottuneet palvelemaan Jumalaa niin, että istutaan paikallaan ja tuijotetaan toisten niskoja. Tanssi on toisenlainen tapa palvella Jumalaa. Siinä ollaan koko olemuksella läsnä itselle, toiselle ja Jumalalle. Tämä on kuin kokovartalorukous, Pajunen sanoo.
Pajusen tausta on suomalaisessa kansantanssissa. Vaikka niitäkään ei tanssita yksin, yhteisöllisyyden luonne on huikean erilainen kuin israelilaisen kulttuurin jäljiltä.
—Ensinnäkin suomalaisissa kansantansseissa tarvitaan pari, ja tanssijoita täytyy olla joko kahdella tai neljällä jaollinen määrä. Yleensä valmistellaan esitystä, ja harjoitukset menevät suorittamiseksi. Minulla ei ollut tanssiessa enää hauskaa.
Reilut 30 vuotta sitten Pajunen vaihtoi israelilaiseen tanssiin, jossa tanssijoiden määrällä ei ole väliä. Piiriin voi liittyä kuka vain. Vain koreografia täytyy osata, ja niitä täällä nyt harjoitellaan.  Tai ei oikeastaan, koreografiaakin tärkeämpää on vapautuminen.
Tanssijoiden joukossa ovat Satu Kakko ja Sirpa Herranen. Kakko on ottanut tansseihin tuntumaa jo aiemmin, Herraselle tämä on aivan uutta.
—Erityisen, hengellisen sävyn tähän tekee se, että voi ylistää Jumalaa tanssiessa. Ja musiikki on hienoa: mukaansatempaavaa ja vaihtelevaa, Kakko kertoo.
Herranen on nauttinut eri-ikäisten ihmisten yhdessäolosta ja ruumiillisesta kokemuksesta.
—Vaikka olisi pitkä ja jalat ihan eriparia, tässä on saanut myönteisen kokemuksen.
Ja tosiaan, Pajunen sen sanoi: kyse ei ole koreografian hallinnasta vaan ilosta. Siihen taas tarvitaan vapautumista ja onnistumisen vaatimuksista
luopumista. Hyvässä ohjauksessa ja myönteisessä ilmapiirissä se tapahtuu. Siitä on kyse.
—Vapautumisen hetken näkee uuden tanssijan silmistä. Pääasia ei ole, meneekö tanssi oikein vaan että se on hauskaa. Suomalaisille tämä on vaikea asia, Pajunen sanoo.

-